lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Miehen epäillään yrittäneen ajaa autolla naisten päälle Helsingin Malminkartanossa

Helsingin poliisi kaipaa vihjeitä tapaukseen, jossa miehen epäillään yrittäneen ajaa autolla kahden naisen päälle. Tilanne tapahtui Malminkartanossa lauantaina 13. marraskuuta noin kello 23.30.

Poliisin tietojen mukaan epäilty ja asianomistajat olivat riitautuneet ravintola Bar Kissassa. He olivat siirtyneet selvittämään välejään ravintolan ulkopuolelle.

Aluksi miehen ja naisten riita äityi nyrkkitappeluksi sekä repimiseksi. Tämän jälkeen mies nousi A-sarjan Mercedes Benz -henkilöautoon ja yritti törmätä sillä naisiin.

Poliisi tavoitti miehen ja ajoneuvon toisaalta hieman myöhemmin yöllä. Epäilty on pidätetty.

– Esitutkinnassa on selvinnyt, että tapauksella oli mahdollisesti useita silminnäkijöitä. Heitä ei tavoitettu paikan päältä eikä poliisi tiedä heidän henkilöllisyyksiään, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pertti Sovelius.

Osa silminnäkijöistä ilmeisesti kuvasi tapahtumia puhelimiensa kameroilla.

Poliisi kehottaa kuvaajia ja muita silminnäkijöitä ilmoittautumaan todistajanlausuntojen saamiseksi. Yhteydenotot pyydetään puhelimitse 029 547 6148 (ma–su klo 8–16), WhatsAppilla 046 922 4651 tai osoitteeseen vakivaltavihjeet.helsinki@poliisi.fi

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT