lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Mies hajoitti golfmailalla kaupan ikkunoita kostoksi porttikiellosta

Vantaa. Poliisi kertoo saaneensa tehtäväksi mennä ottamaan kiinni miehen, jonka ilmoitettiin rikkovan golfmailalla kaupan ikkunoita. Tehtävälle osallistui useita partioita. Poliisin ehdittyä paikalle mies oli jo lopettanut tuhotyönsä ja poistunut.

Epäilty löydettiin kuitenkin läheisen kerrostalon pihalta. Hän oli hetkeä aikaisemmin jäänyt kiinni yritettyään näpistää kaupasta tuotteita ja hänelle oli ilmoitettu, että hän ei ole enää toivottu asiakas liikkeeseen. Ilmeisesti tästä hermostuneena vuonna 1983 syntynyt mies oli hakenut kättä pitempää ja hajotti kolme kaupan ikkunoista. Miestä epäillään vahingonteosta ja hän on kuulustelussa tunnustanut teon.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT