perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Mies raivostui kirjastossa kun häntä huomautettiin sisälle virtsaamisesta

Jyväskylä. Sisä-Suomen poliisi on ottanut kiinni Jyväskylän kaupunginkirjastossa lauantaina päivällä riehuneen miehen. Mies tavoitettiin kirjaston lähellä sijaitsevan kerrostalon pihasta. Kiinniotettu on vuonna 1993 syntynyt paikkakuntalainen henkilö.

Välikohtaus alkoi lauantaina puolilta päivin, kun kirjastossa asioinutta miestä huomautettiin sisätiloissa virtsaamisesta. Asiakas hermostui tilanteesta ja alkoi hajottaa paikkoja.

Kirjastosta poistuttuaan mies oli kolhinut autoja ja pahoinpidellyt sivullisia henkilöitä. Hännisen mukaan kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut tilanteessa pahoin.

Mies ehti poliisin ja kirjastohenkilökunnan mukaan rikkoa muun muassa kirjaston hälytinportteja sekä heitellä esitekylttejä. Mies myös töni henkilökunnan jäsentä.

Miehen kiinniotossa jouduttiin käyttämään voimakeinoja, muun muassa käsirautoja. Hän käyttäytyi aggressiivisesti vielä säilöönoton jälkeen poliisiasemalla. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelyinä, vahigontekona sekä virkavallan vastustamisena.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT