maanantai, 15 huhtikuun, 2024

Mies uhkasi poliisia aseella Salossa – KRP tutkii poliisin aseenkäytön

Salo. Keskusrikospoliisi tutkii virkamiehen väkivaltaista vastustamista, joka tapahtui eilen poliisin hälytystehtävän yhteydessä Salossa.

Lounais-Suomen poliisilaitoksen partio hälytettiin keskiviikkoiltana 22.3. tarkastamaan tilanne Salossa kerrostaloasunnossa, jonka asukas oli soittanut hätäkeskukseen.

– Asunnolta tavattiin uhkaavasti käyttäytynyt mies, jolla oli käsiase esillä. Poliisin käskyistä huolimatta henkilö ei luopunut aseestaan, kertoo tutkinnanjohtaja Matti Airaksinen.

Poliisi pysäytti vaarallisen toiminnan ampumalla henkilöä jalkaan, minkä seurauksena mies luopui aseestaan. Mies sai ensiapua tapahtumapaikalla, ja hänet kuljetettiin sairaalaan saamaan hoitoa.

– Alustavan tarkastelun perusteella miehen hallussa ollut ase oli kuula-ase, joka on nyt toimitettu tarkempaan tekniseen tutkimukseen, sanoo Airaksinen.

Asunnossa ei ollut tapahtuma-aikana muita henkilöitä. Tilanteesta ei aiheutunut välitöntä vaaraa ulkopuolisille.

Keskusrikospoliisi tutkii tapahtunutta virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena. Esitutkinta on alkuvaiheessa, eikä asiasta ole tässä vaiheessa muuta kerrottavaa, toteaa Airaksinen.

Poliisin voimankäytön osalta tapahtumat ovat selvitettävinä valtakunnansyyttäjän toimistossa, joka vastaa myös asian tiedottamisesta.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT