Oulu. Poliisi suoritti liikennevalvontaa Oulussa Hiukkavaaran alueella päivällä ja pysäytti henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Lisäksi selvisi, että kuljettaja oli ajokiellossa, ajoneuvo oli liikennekäytöstä poistettu ja määräaikaiskatsastamattomuuden vuoksi ajokiellossa. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta, kertoo Oulun poliisilaitos.
***
Kuusamossa puolen yön aikoihin poliisipartio pysäytti henkilöauton, jonka kuljettaja oli alkoholin ja huumausaineiden vaikutuksen alainen. Lisäksi kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja autosta löytyi huumausaineita. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausainerikoksesta.
Kuvituskuva.

