Oulussa toteutettiin perjantaina 25.9. taksiliikenteen yhteisvalvonta yhteistyössä Oulun poliisilaitoksen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, Verohallinnon ja Lupa- ja valvontaviraston kanssa. Valvonnan aikana tarkastettiin yhteensä 77 taksia, kertoo Oulun poliisilaitos.
Perjantaina Oulussa toteutetussa valvontaiskussa tarkastettiin 77 taksia, joista 18:ssa oli puutteita. Yhdellä kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hänelle määrättiin sakko. Liikennevirhemaksuja määrättiin 14:sta kuljettajalle. Yksi kuljettaja oli etsintäkuulutettu ja hänet otettiin kiinni etsintäkuulutuksen vuoksi.
Valvontaiskussa havaitut rikkeet tai puutteet:
Pääsääntöisesti asiat olivat kunnossa, mikä ammattiliikenteessä onkin suotavaa. Puutteita havaittiin taksiliikenneluvan mukana pitämisessä. Osalla lupa oli olemassa, mutta sitä ei ollut ajossa mukana. Useammassa autossa ei ollut asiakkaalle näkyvissä yrittäjän tai kuljettajan tietoja. Myös pieniä kuntopuutteita havaittiin.
Moni kuljettaja piti valvontaa tarpeellisena ja suhtautui siihen positiivisesti.
Poliisilla taksiliikenteen valvonnan päävastuu
Monen viranomaisen yhteisvalvonta on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi valvoa taksiliikennettä. Kuljettajat, joilla asiat ovat kunnossa, pääsevät jatkamaan matkaa ilman viivytystä.
Valvontaa suoritettiin sekä taksitolpilta, että poimimalla ajoneuvoja tarkastukseen muun liikenteen joukosta.
Traficom muistuttaa taksiliikenteen harjoittamisen velvollisuuksista
Taksiliikenteen harjoittamiseen liittyy lukuisia velvoitteita, joiden noudattamista valvovat useat eri viranomaiset omien tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa mukaisesti.” Yksittäinenkin puute voi antaa aihetta toimijan velvoitteiden noudattamisen laajempaan arviointiin”, painottaa Traficomin erityisasiantuntija Tiina-Liisa Ruotsalainen.
Valvonnassa havaittiin jonkin verran puutteita tietojen esittämisessä. Taksimatkustajalla on oikeus saada selkeä tieto siitä, mikä yritys palvelua tarjoaa ja kuka ajoneuvoa kuljettaa. ”Kyse ei ole uudesta vaatimuksesta, vaan taksiliikenteen harjoittamisen perusvelvoitteesta, jonka noudattamisen tulisi olla itsestään selvää”, Ruotsalainen korostaa.
Työsuojelu valvoo reiluja pelisääntöjä työelämässä
Työsuojeluviranomainen (LVV Työsuojeluosasto) valvoi valvontaiskussa työaikaa, palkkausta, vuosilomia työterveyshuollon järjestämistä ja miten työntekijöitä on ohjeistettu väkivallanuhan varalle. Valvonnan tavoitteena on reilun kilpailun ja reilujen työehtojen edistäminen, sekä harmaan talouden ehkäiseminen. Valvontatapahtumassa tavattiin yrittäjiä sekä työsuhteessa olevia työntekijöitä. Taksivalvontaiskut ovat kehittäneet viranomaisyhteistyötä ja tiedonvaihdolla ja saaduilla havainnoilla on pystytty kohdentamaan valvontaa paremmin.
Verohallinto kerää tietoa verovalvonnan riskienhallintaan
Verohallinnon harmaan talouden torjunta tulee hyödyntämään taksiyrityksiltä ja kuljettajilta valvonnassa kerättyjä tietoja ja kohdistamaan toimenpiteitä velvoitteiden laiminlyönteihin. Haastatteluilla selvitettiin mm. palkanmaksuun, maksuliikenteeseen ja kalustoon liittyviä asioita. Asiakkaita ohjataan ja valvotaan tarvittaessa eri tavoin riippuen siitä, onko kyse osaamattomuudesta vai tarkoituksellisesta verojen välttelystä. Johtaja Tarja Valsi Verohallinnosta toteaa, että epärehelliseen toimintaan puututaan ja siten turvataan yritysten reilua kilpailua alalla.
Kuvituskuva.

