perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Myös Lapin poliisilaitos varoittaa putkimiehiksi tekeytyvistä varkaista – Posiolla vietiin lompakko

Posio. Oulun poliisi tiedotti 3.3.2022 huoltomiehiksi tekeytyneistä miehistä, jotka anastivat ikäihmisten kodeista rahaa Oulun kunnan alueella torstaiyönä 3.3.2022. Miehet pääsivät sisään asuntoihin, kun he olivat kertoneet tulleensa korjaamaan putkia. He puhuivat sujuvaa suomea, kertoo poliisi.

Myös Lapissa on kirjattu vastaavanlainen juttu Posiolta, jossa aamuyöllä 6.3.2022 kaksi miestä oli pyytänyt päästä iäkkään henkilön asuntoon. Miehet olivat esittäytyneet putkimiehinä ja kertoneet asunnossa olevan putkivuodon. Asunnon omistaja oli päästänyt heidät sisään ja aamulla havainnut lompakkonsa kadonneen. Lompakossa olleella kortilla oli nostettu saman yön aikana rahaa. Suurimmalta vahingolta selvittiin, koska kortissa oli muutaman sadan euron nostoraja.

Poliisi pyytääkin ikäihmisten omaisia ja läheisiä huolehtimaan, että myös ikäihmisten pankki- ja luottokortteihin asetetaan turvarajat ostoille ja käteisnostoille. Lisäksi poliisi muistuttaa, ettei asunnon ulkopuolella kannata säilyttää rollaattoreita tai muita välineitä, joista voi päätellä asunnossa asuvan iäkäs ihminen. On myös syytä suhtautua yöllisiin vierailijoihin varauksella ja miettiä, kannattaako ovea edes avata.

Havainnot tapahtumista voi ilmoittaa Lapin poliisilaitoksen vihjenumeroon 0295 416 194 tai sähköpostiosoitteeseen vihjeet.lappi@poliisi.fi

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT