lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Nuori mies yritti poliisin partiota karkuun Hyvinkäällä – piikkimatto ratkaisi kilpa-ajon

Hyvinkää. Nuori mies ajoi henkilöautolla poliisin partiota karkuun ja rikkoi pakomatkansa aikana useita liikennesääntöjä liikenneturvallisuutta vaarantaen. Miehellä oli lisäksi kyydissään kaksi matkustajaa.

Poliisi sai tehtävän maanantain vastaisena yönä noin klo 1.30 Hyvinkäällä sijaitsevan koulutuskeskuksen pihalle, missä Ilmoituksen mukaan hurjastelee henkilöauton kuljettaja.

– Poliisipartio sai näköhavainnon kyseisestä autosta ja kytki pysäytysvalot päälle. Auto näytti aluksi pysähtyvän, mutta lähti lähes välittömästi kiihdyttämään karkuun Palstojentietä pitkin. Partio ajoi auton perässä pysäytysvalo päällä, mutta sen kuljettaja pyrki selkeästi karkuun piittaamatta poliisimiehen antamasta pysäytyskäskystä. Tehtävälle liittyi myös kolme muuta poliisin partiota, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Markku Lylykangas.

Auto saatiin useiden vaaratilanteiden jälkeen pysäytettyä poliisin käyttämään piikkimattoon.

Pakoauton kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi myös rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT