lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Nuori motoristi kaahasi poliisia karkuun matkustaja kyydissään – harjoituslupa lähti

Vantaa ja Tuusula, 1.8.2020. Nuori, vuonna 2003 syntynyt moottoripyörällä liikkeellä ollut mies kaahasi poliisia karkuun Vantaan ja Tuusulan alueella lauantaina kuuden jälkeen illalla. Tapahtumat saivat alkunsa, kun mopoilijoiden kokoontumisajoja valvomassa ollut moottoripyöräpartio kiinnitti huomionsa Tuusulanväylällä ajaneeseen kevytmoottoripyörään, jonka rekisterikilpi ei ollut näkyvissä. Partio päätti tarkistaa kuljettajan ajokunnon ja -kelpoisuuden.

Kun kuljettaja huomasi poliisin moottoripyörän, hän kääntyi kevyenliikenteen väylälle ja lähti pakenemaan poliisia huomattavaa ylinopeutta käyttäen. Kevyenliikenteen väylällä oli runsaasi muita tienkäyttäjiä.

Poliisin moottoripyörä seurasi kevytmoottoripyörää Koivuhakaan ja edelleen Ruskeasannan kautta Tuusulaan ja tehtävälle liittyi myös muita partioita. Pakenevan moottoripyörän nopeus oli pahimmillaan hieman yli 100 km/h ja se käytti osittain myös kevyenliikenteen väyliä ja kävelijöille tarkoitettuja ulkoilureittejä. Kuljettaja myös ajoi päin punaisia valoja ja teki ohituksia sulkuviivan ja risteyksen sulkualueen ylittäen.

Poliisin moottoripyörä pääsi kevytmoottoripyörän rinnalle ja kuljettajaa käskettiin pysähtymään. Myös kyydissä ollut nuori nainen pyysi kuljettajaa useita kertoja pysähtymään.

Lopulta moottoripyöräilijä pysäytti ajokkinsa ja päästi matkustajan pois kyydistä. Hieman tämän jälkeen moottoripyörä hyytyi hetkeksi jostakin syystä ja moottoripyöräpoliisi pääsi ajamaan pyörän eteen estäen sen liikkumisen.

Kevytmoottoripyörän kuljettajalle oli harjoituslupa kyseiseen ajoneuvoluokkaan. Harjoituslupa otettiin poliisin haltuun ja kuljettaja määrättiin ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT