perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Öinen pamauttelu häiritsee ihmisten yöunta Lohjalla – poliisi kaipaa vihjeitä

Lohja. Poliisi on saanut kevään aikana useita ilmoituksia erittäin häiritsevästä paukuttelusta Mäntynummen ja Perttilän alueella. Asukkaiden havaintojen mukaan voimakkaita pamauksia on ollut pitkin kevättä ja pahimmillaan useita kertoja viikossa. Poliisin tietojen mukaan pamauksia on saattanut olla jopa kahdeksan kertaa yössä. Asukkaita on erityisesti häirinnyt paukuttelun ajoittuminen aamuyöhön. Aiheesta onkin käyty vilkasta keskustelua esimerkiksi Facebookin kaupunginosapalstoilla.

Poliisi on suorittanut valvontaa alueella. Lisäksi poliisi on saanut runsaasti havaintoja pamauksista ja mahdollisista tekijöistäkin. Kaikesta huolimatta heitä ei ole saatu vielä kiinni.

Jotta öiset häiriköijät saataisiin kiinni, poliisi pyytää havaintoja alueen asukkailta. Nyt poliisia kiinnostaa erityisesti tapahtuma-aikaan alueella liikkuneet henkilöt tai henkilöt, jotka ovat esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kertoneet tällaista tehneensä. Poliisi selvittää parhaillaan onko asiassa syytä aloittaa esitutkinta.

Havainnot mahdollisista tekijöistä pyydetään ilmoittamaan vihjenumeroon 0295 413 031 (vastaaja) tai vihjeet.espoo@poliisi.fi

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT