torstai, 28 maaliskuun, 2024

Paikallisen ”Rambon” takaa-ajo käynnissä Saksassa – ryösti aseet neljältä poliisilta

Saksa. Noin 100 poliisia, helikopterit ja poliisikoirat ajavat takaa 31-vuotiasta taisteluasuun pukeutunutta miestä, joka riisui aseista neljä poliisia, varasti heidän palvelusaseensa, ja pakeni sen jälkeen metsään, kirjoittaa Bild.

Mies on oman ja ryöstettyjen ampuma-aseiden lisäksi varustautunut jousipyssyllä.

Saksan medioissa miestä on verrattu Sylvester Stallonen esittämään John Ramboon. Ensimmäisessä Rambo-elokuvassa koditon Vietnamin sodan veteraani ottaa yhteen yhdysvaltaisen kaupungin poliisin kanssa, ja pakenee vuoristoiseen metsään.

Tapahtumat saivat alkunsa sunnuntaina. Neljä poliisia lähetettiin hälytyksen jälkeen ottamaan selvää miehestä, joka käyttäytyi epäilyttävästi metsässä sijaitsevassa mökissä Oppenaun kylässä. Aluksi mies totteli poliisin ohjeita, mutta suuntasi sitten yhtäkkiä aseen  poliiseja kohti ja pakotti heidät luovuttamaan palveluaseensa. Sitten hän katosi tapahtumapaikalta, poliisi vahvistaa Bild-sanomalehdelle.

Miehen kerrotaan olevan poliisin vanha tuttu. Hän on ollut oikeuslaitoksen kanssa tekemisissä jo aikaisemmin muun muassa aseiden laittomasta hallussapidosta ja siitä, että hän ampui tyttöystäväänsä jousella.

Bild kertoo, että mies asui paikallisessa vuokratalossa kolme vuotta, mutta hänet häädettiin noin vuosi sitten, koska hän ei maksanut vuokraansa ajallaan. Asunnosta löytyi useita aseita ja muuta taistelurekvisiittaa sitä tyhjennettäessä.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT