torstai, 28 maaliskuun, 2024

Pikavippiyritysten johtoa epäillään veropetoksista

Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi osan laajasta rikostutkinnasta, joka koskee pikavippiyhtiöitä ja niiden johtoa. Nyt valmistunut osakokonaisuus siirtyy syyteharkintaan Helsingin syyttäjänvirastoon.

Epäiltyjä on osakokonaisuudessa viisi ja heitä epäillään törkeistä veropetoksista ja törkeistä kirjanpitorikoksista. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet kahden yrityksen toiminnassa vuosien 2008-2012 aikana.

Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee, että yritysten vastuuhenkilöt ovat suunnitelmallisesti jättäneet yritysten arvonlisäverot ilmoittamatta ja maksamatta useiden kuukausien ajalta.

Lisäksi yritysten kirjanpitoa on poliisin epäilyn mukaan vääristelty muun muassa perusteettomilla laskuilla ja muilla kulukirjauksilla noin 800 000 euron edestä. Aiheettomilla kirjauksilla on vältetty merkittävä määrä tuloveroja, koska yrityksen tulos on saatu näyttämään todellista pienemmältä.

Poliisi epäilee myös, että yhdelle epäiltynä olevalle henkilölle maksettiin peiteltyinä osinkoina yli 300 000 euroa ilman, että summasta maksettiin lähdeveroa. Rikoshyödyn tässä tapauksessa epäillään olleen 110 000 euroa.

Kyseinen osinkoja saanut henkilö teki oman tutkintapyynnön poliisille, sillä hän koki tulleensa huijatuksi vyyhdissä. Hänen mukaansa pikavippiyrityksen toimitusjohtaja oli erehdyttänyt hänet sijoittamaan 440 000 euroa yritykseen, eikä hän saanut summasta takaisin kuin mainitut reilut 300 000 euroa. Tutkintaa kuitenkin rajoitettiin syyttäjän päätöksellä tältä osin.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT