keskiviikko, 2 lokakuun, 2024

Pohjanmaalla joulun jälkeinen aika sujunut melko rauhallisesti

Pohjanmaa. Joulun jälkeinen aika on sujunut suhteellisen rauhallisesti Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella. Poliisitehtäviä kirjattiin maanantai-aamun ja tiistai-illan välisenä aikana yhteensä noin 140 kpl, kertoo poliisi.

Joulupäivän aikana poliisipartiot suorittivat tavanomaisten liikenne ja yjt- valvontatehtävien lisäksi muutamia virka-aputehtäviä sekä puuttui yhden henkilön itsetuhoiseen käyttäytymiseen. Kyseinen henkilö toimitettiin  terveydenhuollon avun piiriin.  Seinäjoella partio kohtasi henkilöauton kuljettajan, jonka epäillään kuljettaneen ajoneuvoa huumausaineen vaikutuksen alaisena.

Tapaninpäivänä poliisi etsi Teuvalla kadonneeksi ilmoitettua henkilöä, joka oli lähtenyt ravintolasta yön selkään eikä häneen sen jälkeen oltu saatu yhteyttä. Henkilö löytyi kuitenkin päivän aikana. Henkilö oli löytänyt yöllä tiensä tuttavansa luokse ja unohtanut matkapuhelimensa matkan varrelle, josta syystä omaiset eivät häntä olleet tavoittaneet.

Vaasassa anastetuksi ilmoitettu henkilöauto ajoi poliisipartiota karkuun. Partio tavoitti kyseisen ajoneuvon ja sen oletetun kuljettajan, joka otettiin kiinni varkausrikoksesta epäiltynä.

Poliisitehtäviä kirjattiin maanantai-aamun ja tiistai-illan välisenä aikana yhteensä noin 140 kpl, kertoo poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT