perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Poliisi hämäsi parkkipaikalla törmäilleen rattijuopon esiin piilostaan Vantaalla

Vantaa. Autoaan pysäköinyt mies kolhaisi vieressä olevaa autoa ja häipyi paikalta.  Poliisi hälytettiin paikalle selvittämään tilannetta.

Kolhitun auton kuljettaja oli juuri tullut kaupasta, kun hän huomasi, että toinen henkilöauto oli pysäköity viereiseen ruutuun siten, että autojen renkaat olivat kiinni toisissaan. Auton kuljettaja siirsi autoaan hieman parempaan asentoon, mutta häipyi sitten jalan paikalta jonnekin kaupan taakse. Sieltä hän kävi kurkkimassa tilannetta pari kertaa, mutta oli haluton selvittämään tapausta.

Kolhitun auton omistaja alkoi epäillä, että toinen osapuoli on päihtynyt ja soitti poliisille. Poliisin saapuessa paikalle miestä ei enää kaupan lähistöltä löytynyt. Poliisit siirsivät partioautoa hieman huomaamattomalle paikalle ja reilun puolen tunnin odottelun jälkeen mies palasi autonsa luokse lähtien sillä liikkeelle. Poliisi pysäytti hänet ajamalla partioautolla hänen autonsa eteen.

Vuonna 1969 syntyneelle miehelle tehtiin puhalluskoe seulonta-alkometrillä. Sen tulos oli 1,65 mg alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Mies määrättiin ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT