maanantai, 17 kesäkuun, 2024

Poliisi on edistynyt lauantaiyönä Oulussa tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnassa

Oulun poliisi on edennyt lauantaiyönä 1. kesäkuuta 2024 tapahtuneeksi epäillyn henkirikoksen tutkinnassa. Lauantaina otettiin kiinni ja pidätettiin teosta epäiltynä neljä henkilöä, joista yhtä esitettiin vangittavaksi Oulun käräjäoikeudessa tiistaina 4.6. iltapäivällä.

Käräjäoikeus vangitsi miehen todennäköisin syin epäiltynä taposta ja törkeästä ampuma-aserikoksesta. Kolme muuta epäiltyä on vapautettu tiistaipäivän aikana. Poliisi epäilee heitä edelleen rikoksista, mutta rikoskomisario Ilkka Riikolan mukaan kynnys vangitsemisvaatimukselle ei heidän kohdallaan täyttynyt.

– Esitutkinnassa on selvitetty tapahtumien kulkua ja teon motiivia, mutta ne vaativat edelleen paljon työtä, Riikola toteaa. Riikolan mukaan poliisi on myös tietoinen sosiaalisessa mediassa julkaistusta materiaalista ja tutkii sitäkin asiaa.

– Tarkkoja yksityiskohtia emme tässä vaiheessa tutkintaa voi kertoa, mutta poliisi tarkastaa kaikki mahdolliset todisteet ja ottaa huomioon asiaan vaikuttavat seikat tapahtumien kulun ja esimerkiksi teon tahallisuuden arvioimiseksi, Riikola jatkaa.

Poliisin tutkimusten perusteella teon tapahtumapaikaksi on täsmentymässä ulkoalue Oulussa Kuivasjärvellä. Poliisi jatkaa tapahtumien selvittämistä.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT