lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Poliisi tarkasti viime viikolla 69 raskasta ajoneuvoa Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla

Oulu. Poliisi valvoi tehostetusti raskasta liikennettä maanantaista perjantaihin 5.–9. helmikuuta 2024 koko maassa. Valvonnassa keskityttiin erityisesti ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, ajoneuvojen kuntoon, kuorman varmistamiseen sekä ylikuormiin. Oulussa työaikaa käytettiin valvontajaksolla myös vaarallisten aineiden maantiekuljetusten valvontaan.

Oulun poliisilaitos pysäytti valvontajakson aikana tarkastukseen yhteensä 69 raskasta ajoneuvoa. Se kirjasi yhteensä kuusi ajopiirturiin tai kuljettajan ajo- ja lepoaikoihin liittyvää huomautusta tai seuraamusta. Yhden ajoneuvon kunnossa oli puutteita, ja yhdessä ajoneuvossa kuorma oli varmistettu puutteellisesti. Yhdeltä kuljettajalta puuttui voimassa oleva vaarallisten aineiden kuljettamiseen oikeuttava ajolupa ja valvonnassa tavattiin myös täysin ajo-oikeudeton henkilö kuljettamassa raskasta ajoneuvoyhdistelmää. Poliisi välitti tiedot todetuista rikkomuksista liikennelupaviranomaiselle eli Traficomille.

Raskasta liikennettä valvotaan jatkuvasti – muulloinkin kuin valtakunnallisten valvontajaksojen aikana.

Poliisi muistuttaa kuljetusyrityksiä ja kuljettajia suhtautumaan vakavasti ajoneuvojen kuntoon, kuormien suuruuteen ja asianmukaiseen varmistamiseen sekä ajo- ja lepoaikoihin. Niillä on vaikutusta paitsi kyseisen ajoneuvon kuljettajan myös muiden tienkäyttäjien turvallisuuteen, muistuttaa valvontaa koordinoinut ylikonstaapeli Marko Puranen Oulun poliisilaitoksesta.

Kuva: Poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT