sunnuntai, 21 huhtikuun, 2024

Hostellirakennus paloi Äkäslompolossa – raunioista löytynyt kaksi vainajaa, yksi henkilö kateissa

Kolarin Äkäslompolossa sijaitseva Silver Fox -hostellirakennus on tuhoutunut tulipalossa kivijalkaan saakka, tiedottaa poliisi.

Usea henkilö ilmoitti tulipalosta hätäkeskukseen. Lapin pelastuslaitos sai rajattua tulipalon, eikä se levinnyt läheisiin rakennuksiin. Sammutustyöt ovat edelleen kesken.

Tutkinta on alkuvaiheessa. Poliisi on käynnistänyt hostellissa majoittautuneiden sekä hostellin henkilökunnan puhuttamiset, joiden perusteella se pyrkii selvittämään syytä tulipaloon.

Poliisi on voinut käynnistää poliisin teknisen tutkinnan. Palon syttymissyy on toistaiseksi epäselvä.

Poliisi on eristänyt palopaikan sekä asettanut alueelle lentokiellon, jonka säde on 250 metriä palopaikan ympärillä. Lentokielto kestää 15.2.2024 klo 12 saakka. Palopaikalle ei ole pääsyä muilla kuin viranomaisilla.

Poliisi on löytänyt raunioista kaksi vainajaa. Yksi henkilö on vielä kateissa ja hänen etsintänsä jatkuu.

Poliisin saamien tietojen mukaan rakennuksesta pelastautuneilla ja jatkotutkimuksiin Rovaniemelle toimitetuilla henkilöillä ei ole hengenvaaraa.

Poliisi jatkaa tutkintaa teknisellä tutkinnalla sekä henkilöiden kuulemisella.

Asiaa tutkitaan sekä palonsyyn että kuolemansyyn tutkintana.

Pyyntö kuvia ja videoita ottaneille kansalaisille

Poliisi pyytää tulipalopaikalla olleita henkilöitä, jotka ovat ottaneet kuvia sekä videoita, lähettämään niitä poliisille. Kuvamateriaali tulee tallentaa poliisin ulkoiselle tallennusalustalle, osoitteeseen https://pouta.poliisi.fi/780cca9b-43b0-45cc-8858-9880a9ee9851Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä

3 KOMMENTTIA

  1. Te itsehhän pyydätte sekä havaintoja että kuvamateriaaleja,olkaa tyytyväisiä että jotkut toimittavat niitä luoksenne/TIETO ON VALTAA!

    0
  2. Ajantasaiskaapa päivityksen ne,jos ei mitään kerrottavaa ok mutta otamme kiinnostuneina vastaan uutta tietoa-sehän voi olla lähellä meitä-jokaista.

    0
  3. LENTOKIELTO??Emmehän ole Moskovassa eikä Putin meidän pomona/olemme saaneet pahemman-eli Purran sekä tämän…mikä tämä nyt olikaan?

    1

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT