Kerava. Poliisi sai hätäkeskuksen välityksellä epäiltyyn väkivaltarikokseen liittyvän tehtävän Keravan Jäspilään 24.9. noin puoli viiden aikaan iltapäivällä. Tehtävälle liittyi useita poliisipartioita, kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitos.
Tapahtumapaikalta tavattiin yksi loukkaantunut henkilö, joka kuljetettiin sairaalahoitoon. Poliisin arvion mukaan tapahtumapaikalla olleet sivulliset ovat voineet olla vaarassa tilanteessa. Poliisilla ei tällä hetkellä ole kuitenkaan tiedossa, että kukaan muu olisi loukkaantunut tapahtumien yhteydessä.
Tapahtunutta tutkitaan alustavasti tapon yrityksenä. Rikosnimike voi muuttua tai täydentyä tutkinnan edetessä. Poliisi ei ole tähän mennessä ottanut ketään kiinni rikoksesta epäiltynä. Epäillyn rikoksen esitutkinta on vielä hyvin alkuvaiheessa, minkä takia poliisi ei voi tutkinnallisista syistä ottaa kantaa esimerkiksi tekotapaan.

