perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Poliisi tutkii kolmea Hyvinkäällä tapahtunutta tulipaloa – vihjeet ovat tervetulleita

Hyvinkää. Itä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavan kolme reilun kolmen viikon sisällä Hyvinkäällä tapahtunutta tulipaloa. Palojen tapahtumapaikat sijaitsevat noin parin kilometrin säteellä toisistaan.

– Yksi tutkittavana olevista tulipaloista on Munckinkadulla tapahtunut kaksikerroksisen tyhjillään olevan kerrostalon palo, josta tiedotettiin 17.6. julkaistussa tiedotteessa. Tähän pallon liittyen on saatu muutamia vihjeitä, joita selvitellään, kertoo komisario Aki Rantahuhta.

Toinen paloista tapahtui viime viikon perjantaina 17.6. Vesitorninkadulla. Poliisi sai iltakahdeksalta tehtävän kohteeseen ja partion saapuessa paikalle jälkisammutustyöt olivat käynnissä. Kohteessa sijaitseva roskakatos paloi kauttaaltaan ja poliisi epäillee paloa tahallaan sytytetyksi.

– Kolmas tutkittavana oleva tulipalo tapahtui 26.5. torstaina iltaviideltä Piispanpuistossa. Tässä tapauksessa paloi kaupungin omistamia rumpu- ja viemäriputkia. Palossa tuhoutuneiden putkien yhteisarvo on lähes 45 000 euroa. Myös tätä törkeänä vahingontekona tutkittavaa tulipaloa epäillään tahallaan sytytetyksi, Rantahuhta sanoo.

Poliisi jatkaa tapausten tutkintaa ja saamiensa vihjeiden selvittelyä. Selvitetään myös onko näiden kolmen lyhyellä aikavälillä ja lähellä toisiaan tapahtuneiden palojen välillä mahdollista yhteyttä toisiinsa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT