torstai, 30 toukokuun, 2024

Poliisilla harjoitus yöllä kauppakeskus Matkuksessa Kuopiossa

Kuopio. Poliisi järjestää tiistai-illan 16.4. ja yön aikana yhteistoimintaharjoituksen kauppakeskus Matkuksessa. Harjoituksen aikana paikalla on useita poliisipartioita sekä ensihoidon yksiköitä ja kauppakeskuksen henkilökuntaa, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos.

Harjoitus tapahtuu kauppakeskuksen sulkemisen jälkeen, joten sillä ei ole vaikutusta kauppakeskuksessa asioiviin.

– Poliisin tavoitteena on harjoitella paitsi omia toimenpiteitään, myös yhteistyötä muiden viranomaisten ja myös kauppakeskuksen turvallisuustoimijoiden kanssa, kertoo ylikomisario Tomi Karhu.

Vastaavia harjoituksia järjestetään poliisilaitoksen alueella säännöllisesti.

– Tätä harjoitusta on suunniteltu jo useiden kuukausien ajan ja on hienoa lopulta päästä toteuttamaan tämä. Nämä harjoitukset ovat hyviä tilaisuuksia päästä testaamaan esimerkiksi johtamistamme ja toimintaamme todellisissa olosuhteissa, Karhu toteaa.

Harjoitustoiminta Matkuksen alueella päättyy arviolta vuorokauden vaihduttua.

Kuvituskuva, ei liity tapahtumaan.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT