perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Poliisin koirapartio jäljitti vaatetustaan uusineen murtovarkaan Espoossa

Espoo. Poliisi sai perjantaina 4.12. ilmoituksen, jonka mukaan asukas oli kotiin palatessaan löytänyt henkilön penkomassa tavaroitaan. Poliisi sai paikalta paenneen epäillyn kiinni koirapartion avulla.

Asukas löysi luvattoman vieraan erillisrakennuksesta sijaitsevasta työhuoneestaan ja käski tätä odottamaan poliiseja. Epäilty kuitenkin pakeni paikalta. Paikalle saapunut poliisin koirapartio jäljesti epäiltyä talon taakse johtavaan metsikköön.

Partio havaitsi jäljestyksen kautta epäillyn tuntomerkkeihin sopivat vaatteet maasta. Jäljestyksen päätteeksi partio tapasi epäillyn, jolla oli yllään ilmoittajan varastetuksi ilmoittama takki. Hänen hallustaan löytyi myös ilmoittajan kodista otettu kännykkä.

Tapahtuman selvittelyssä kävi ilmi, että sama epäilty oli käynyt myös toisen kodin varastossa. Varastosta oli kadonnut kumisaappaat, muutama lahjapaketti sekä limonadia. Myös nämä löytyivät epäillyn hallusta. Kumisaappaat hän oli laittanut jalkaansa jo tapahtumapaikalla ja jättänyt omat kenkänsä saappaiden paikalle.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tutkii tapahtunutta varkautena ja törkeänä varkautena. Saman henkilön epäillään syyllistyneen myös kuuteen muuhun varkauteen tai varkauden yritykseen vuoden sisällä.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT