perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Rattijuopot törmäilivät kantoihin ja seiniin Hämeessä

Lahti. Poliisille tuli ilmoitus perjantaiyönä noin kello 2.30, että rattijuoppo oli lähtenyt ajamaan Nastolassa Ratsutieltä. Poliisipartio löysi ilmoitetun auton sen omistajan kotiosoitteesta ja tapasi myös autoa kuljettaneen 26-vuotiaan miehen. Kuljettaja puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja otettiin kiinni asian selvittämistä varten.

Asikkala. Torstaiaamuna kahdeksan jälkeen 22-vuotias mies menetti kuljettamansa auton hallinnan Hympyläntiellä Asikkalassa. Mies kertoi poliisipartiolle, että hänen kuljettamansa auton kaasu oli hirttänyt kiinni, jonka seurauksena hän oli menettänyt auton hallinnan törmäten omakotitalon seinään.

Mies puhalsi alkometriin 2,49 promillea, joten häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Hattula. 55-vuotiasta naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kun hän menetti kuljettamansa auton hallinnan torstai-iltana Kärjenmäentiellä Hattulassa.

Poliisipartion suorittamassa tapahtumapaikkatutkinnassa selvisi, että nainen ajoi Kärjenmäentietä Aulangon suuntaan. Nainen oli menettänyt autonsa hallinnan oikealle kaartuvassa mutkassa törmäten ojanpenkassa olevaan isoon kantoon. Auto vaurioitui törmäyksessä ja nainen vietiin sairaalaan tutkimuksiin.

Tapahtumapaikalla suoritetussa puhalluskokeessa nainen puhalsi 2,56 promillea.

Jokioinen. Torstai-iltana hieman yhdeksän jälkeen tulleen ilmoituksen mukaan humalaiselta vaikuttanut mies oli ajanut kaupan seinään Keskuskadulla Jokioisissa.

Kaupan seinään törmännyt auto oli ehtinyt poistua ennen partion tuloa, mutta partio löysi sen auton omistajan kotiosoitteesta.

Autoa kuljettanut 42-vuotia mies puhalsi alkometriin 1,74 promillea. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT