torstai, 28 maaliskuun, 2024

Ruotsissa 15-vuotias hurjasteli A-traktorilla 180 km/h – 7 nuorta kyydissä

Ruotsi. Yli puolen tunnin takaa-ajon jälkeen poliisi sai pysäytettyä 180 km/h hurjastelleen A-traktorin piikkimatolla Ruotsissa. Takaa-ajoon osallistui noin kymmenen poliisin partiota, mukaan lukien helikopteri, kertoo Aftonbladet.

Takaa-ajo alkoi lauantai-iltana kello 23.24, kun A-traktori ei halunnut pysähtyä poliisin merkistä  Söderhamnin lähellä.

Ajoneuvo kulki aluksi E4:ää ja jatkoi sitten valtatietä 83 Bollnäsin suuntaan. Vasta klo 23.56 A-traktori pysäytettiin piikkimatolla Kilaforsin itäpuolella.

– Kuljettaja ajoi jopa 180 kilometriä tunnissa. A-traktorissa ei ilmeisesti ollut nopeudenrajoitinta, vaan se kulki normaalin auton tavoin, kertoo poliisin aluejohtokeskuksen komentaja Viktor Åkring Dicksved lehdelle.

A-traktorissa oli seitsemän alle 18-vuotiasta nuorta. Kuljettajaa, 15-vuotiasta poikaa, epäillään nyt laittomasta ajamisesta, huumausainerikoksesta ja huolimattomuudesta liikenteessä.

Kukaan teini-ikäisistä ei loukkaantunut. Kaikki on luovutettu huoltajilleen. A-traktori on takavarikoitu, kertoo Aftonbladet.

Kuvituskuva.

Ruotsissa nuoret ajavat mopoautojen sijasta A-traktorilla, joka on nopeudenrajoittimella varustettu normaali henkilöauto. Huippunopeus ajoneuvolla saa olla 30 km/h. A-traktorin ajamiseen oikeuttavan ajokortin saa 15-vuotiaana. Ongelmana esiintyy virittämisen sijasta nopeudenrajoittimien peukaloimista.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT