keskiviikko, 8 toukokuun, 2024

Torniossa isot ja pienet tukkanuottasilla – Kemissä koulupoika uhitteli veitsellä

Tornio. Poliisipartio oli menossa toiselle tehtävälle lauantaina 25.2. aamuyöstä. Hallituskadun ja Puutarhakadun risteysalueella oli kolme miestä, jotka pahoinpitelivät toisiaan, kertoo poliisi.

Partio näki, kun mies löi toista pään alueelle ja hän kaatui lyönnin seurauksena maahan. Ensihoidon yksikkö tuli paikalle tarkistamaan miehen vammat, jotka olivat lieviä. Poliisi tutkii asiaa pahoinpitelynä.

***

Torniossa tapahtui 24.2. koulussa pahoinpitely. Kaksi yläasteikäistä poikaa oli oppitunnilla nimitellyt toisiaan. Tunnin loputtua toinen pojista hyökkäsi toisen päälle lyöden poikaa, ottaen hänestä kiinni ja työntäen pojan seinää vasten.

Pahoinpidelty poika on käynyt lääkärissä näyttämässä vammojaan. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.

***

Kemi. Poliisipartiolle tuli tehtävä perjantaina 24.2. aamupäivällä koululle Kemissä. Ilmoituksen mukaan alaikäinen poika oli tuonut taittoveitsen koululle ja oli aiemmin puhunut tekevänsä koulun henkilökuntaan kuuluvalle jotain.

Veitsi takavarikoitiin, hävitettiin ja asiaa tutkitaan toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitona, kertoo poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT