tiistai, 16 huhtikuun, 2024

Ryöstöjä ja ryöstön yritys Turussa – kännykän ostaja tarjoaa sumutetta silmiin

Turun poliisin tutkintaan on tullut tutkittavaksi kolme samankaltaista ryöstöä/ ryöstön yritystä. Tapaukset liittyvät yksityishenkilöiden välisiin puhelinkauppoihin, kertoo poliisi.

Ensimmäinen tapaus tapahtui perjantaina 15.11.2019 n klo 21.30 aikaan Turussa Amiraalistonkadun ja Mittarinkadun kulmassa. Mieshenkilö oli myynyt erään nettipalstan kautta puhelintaan ja sopinut kaupat tehtäväksi em. osoitteessa. Paikalle saapui henkilöautolla kaksi henkilöä. Toinen jäi autoon ja toinen, n 180 cm pitkä mies, saapui kaupantekoon. Tarkasteltuaan puhelinta, oli ostaja ojentanut myyjälle vain osan sovitusta kauppahinnasta ja sen jälkeen sumuttanut jotain sumutetta myyjän kasvoille ja anastanut kaupanteon kohteena olevan puhelimen ja poistunut paikalta juosten. Pakomatka jatkui henkilöautolla, jolla paikalle saavuttiinkin.

Toinen tapaus tapahtui maanantaina 18.11.2019 n klo 16.45 aikaan Turussa Laivurinkadulla. Tässäkin tapauksessa mieshenkilö oli myynyt nettipalstan kautta puhelinta ja sopinut ostajaehdokkaan kanssa tapaamisen em paikkaan. Kaupantekoon oli saapunut ostajapuolena noin 25 -vuotias mies. Tarkasteltuaan kaupanteon kohteena ollutta puhelinta, oli tämä mies kaivanut taskustaan jonkin sumutteen, mahdollisesti pippurisumutteen ja sumuttanut sillä myyjää kasvoihin. Tämän jälkeen mies poistui paikalta juosten puhelin mukanaan. Paikalla olleet poliisipartiot saivat omin tutkimuksin selvitettyä teon tekijän, vuonna 1996 syntyneen miehen henkilöllisyyden ja hänet otettiin myöhemmin illalla kiinni epäiltynä ryöstöön.

Kolmas tapaus tapahtui maanantaina 18.11.2019 n klo 21.45 aikaan Turussa Tiilentekijänkadulla eräässä rappukäytävässä. Tässäkin tapauksessa kauppaa tehtiin internetin eräällä palstalla myynnissä olleesta puhelimesta. Tässäkin tapauksessa kaupankohdetta tutkittiin, mutta kun maksun aika koitti, kaivoi ostaja jonkin sumutteen, mahdollisesti pippurisumutteen taskustaan ja sumutti kohti miespuolista myyjää. Myyjä pääsi pakenemaan paikalta puhelimensa kera ja ostaja poistui juosten ulos rappukäytävästä. Talon ulkopuolella ostaja oli noussut erään henkilöauton takapenkille. Autossa oli hänen lisäkseen kuljettaja ja etupenkillä matkustaja. Ostaja oli noin 20 -15 vuotias mies.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT