tiistai, 16 huhtikuun, 2024

Salon Tupurissa räjähti omakotitalon pihalle heitetty pullopommi

Salo. Poliisi sai tiistai-iltana puoli yhdeksän aikaan ilmoituksen Salon Tupurissa räjähtäneestä ns. pullopommista. Pommi oli heitetty omakotitalon nurmikolle. Talon asukkaat olivat kello 20.20 aikaan havahtuneet ulkoa kuuluneeseen kovaan pamaukseen.

Mentyään pihalle talon isäntä oli havainnut talon nurmikolla muovipullon sekä ympäri nurmikkoa lentäneitä folionpaloja. Folionpalaset olivat lentäneet noin kymmenen metrin päähän pullosta.

Poliisi varoittaa koskemasta tällaiseen voimakkaista kemikaaleista ja yleensä folion palasista tehtyihin viritelmiin, mikäli tällainen löytyy räjähtämättömänä. Löydöstä tulee ilmoittaa viranomaisille. Kyseisenlaiset, tällä hetkellä nuorison suosiossa olevat viritelmät ovat jo pelkästään niihin liittyvän kemiallisen reaktion ennalta-arvaamattomuuden vuoksi erittäin vaarallisia, mutta erityisesti räjähdyksessä syntyvän painevaikutuksen sekä ympäristöön lentävien, valmistukseen liittyvien voimakkaiden syövyttävien aineiden vuoksi.
Luonnollisesti tällainen pommi on vaarallinen myös käyttäjälleen jo sen rakennusvaiheessa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT