perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Salon Vuohensaaressa pahoinpideltiin mieshenkilö ja poltettiin vene

Salo. Perjantai-aamuyöstä kello 1:n aikaan poliisi sai ilmoituksen mahdollisista venevarkaista leirintäalueella Salon Vuohensaaressa. Poliisipartion ollessa matkalla tapahtumapaikalle, se sai ilmoituksen samassa paikassa juuri tapahtuneesta pahoinpitelystä, jonka päätteeksi uhri oli työnnetty laiturilta mereen.

Asiaa selviteltäessä ilmeni, että paikalle sattunut inkoolaismies oli mennyt tarkistamaan tilannetta havaittuaan yöllä venelaiturilla liikettä. Paikalle veneellä juuri saapuneet 2 miestä olivat yllättäen käyneet inkoolaismiehen kimppuun ja alkaneet pahoinpidellä häntä lyöden ja potkien. Pahoinpitelyn päätteeksi uhri oli työnnetty laiturilta mereen. Uhri sai tilanteessa vammoja lähinnä kasvoihinsa.

Tekijät olivat ehtineet poistua paikalta ennen poliisin saapumista. Partio havaitsi pahoinpitelijöitä etsiessään laiturin vieressä olevan veneen olevan ilmiliekeissä. Paikalle hälytettiin pelastuslaitoksen yksikkö, mutta vene ehti kuitenkin palossa syntyneiden vaurioiden vuoksi painua pohjaan.

Poliisi löysi tekoihin syyllistyneet, raisiolaiset mieshenkilöt lähistöltä lyhyen etsinnän jälkeen poliisikoiran avulla. Miehet on pidätetty. Mitä ilmeisemmin tekijät ovat anastaneet edellä mainitun palaneen veneen Salon keskustan suunnasta ja Vuohensaareen saavuttuaan sytyttäneet sen tahallaan tuleen. Tapahtumapaikkatutkinnassa tuli lisäksi ilmi, että tapahtumapaikan läheisyydessä oli ilmeisesti yritetty anastaa toinen vene. Yhteen paikalla olleista veneistä oli tunkeuduttu ja sen virtalukko oli rikottu.

Toisen tekijöistä epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn myös edeltävänä iltana Salon keskustassa. Salolaismies oli iltayhdeltätoista parkkeeranut autonsa Horninkadun varteen. Hänen noustuaan autosta oli tuntematon mieshenkilö heittänyt oluttölkin kohti autoa, käynyt kiinni salolaismieheen ja lyönyt häntä nyrkillä otsaan ja korvaan. Sen jälkeen tekijä oli poistunut paikalta. Uhrin kuvailun perusteella tekijäksi on ilmennyt toinen Vuohensaaressa tavatuista raisiolaismiehistä.

Poliisi pitää mahdollisena, että kyseinen raisiolaiskaksikko on saattanut tunkeutua tapahtumayönä useampaankin veneeseen Salonjoen alueella, ja kehottaakin veneenhaltijoita tarkistamaan veneensä.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT