perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Sarjakuristaja Michael Penttilä hovioikeuden päätöksellä mielentilatutkimukseen

Helsingin hovioikeus päätti perjantaina antamassaan välituomiossa passittaa sarjakuristajaksi kutsutun Michael Penttilän mielentilatutkimukseen. Penttilää syytetään oikeudessa murhasta. Varsinainen tuomio tulee vasta mielentilatutkimuksen jälkeen.

Sarjakuristajan mielenterveyttä on selvitetty useita kertoja aikaisemminkin 1980-luvulta lähtien.

Henkirikoksen uhriksi joutui toissa huhtikuussa 52-vuotias nainen, joka myi seksipalveluita kotonaan Helsingin Alppiharjussa. Penttilä myöntää tapon mutta kiistää murhan. Hovioikeuden pääkäsittelyssä kesäkuussa hän vaati itse mielentilatutkimuksen tekemistä, mutta syyttäjä ei pitänyt sitä tarpeellisena.

Hovioikeuteen valittanut Penttilä vaatii myös käräjäoikeudessa saamansa murhatuomion lieventämistä tapoksi.

Mielentilatutkimuksessa selvitetään, ymmärsikö Penttilä henkirikoksen tehdessään, mitä hän teki. Hän on siis voinut olla syyntakeinen, alentuneesti syyntakeinen tai syyntakeeton.

Alentuneesti syyntakeinen voi selvitä syyntakeista lievemmällä vankeusrangaistuksella. Syyntakeetonta ei puolestaan passiteta vankilaan lainkaan, vaan hänen paikkansa on yleensä tahdosta riippumattomassa hoidossa mielisairaalassa.

Penttilä on kuristanut kyseisen surmaamansa naisen lisäksi kuoliaaksi oman äitinsä vuonna 1985, 12-vuotiaan tytön vuonna 1986 ja baarissa kohtaamansa naisen vuonna 1993. Hän on syyllistynyt myös useisiin muihin vakaviin väkivalta- ja seksuaalirikoksiin sekä erilaisiin muihin rikoksiin.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT