torstai, 30 toukokuun, 2024

Savukkeiden salakuljetusta rekkalasteittain – yli miljoonan euron veronkierto

Tulli on tutkinut kevään 2024 aikana laajamittaista savukkeiden salakuljetusvyyhtiä pääkaupunkiseudulla. Tutkinnan aikana on takavarikoitu suuri määrä savukkeita ja useita henkilöitä on ollut esitutkinnan aikana vangittuina, kertoo Tulli.

Tutkinta käynnistyi tammikuussa 2024, kun kaksi henkilöä nouti vantaalaisen kuljetusyhtiön terminaalista Virosta saapuneita pahvilaatikoita. Tämän jälkeen Tulli pysäytti pakettiautolla liikenteessä olleet henkilöt ja löysi pahvilaatikoista 500 000 laitonta savuketta.

Salakuljetuksen epäillään alkaneen viime vuoden loppupuolella ja salakuljetuskertoja olleen useita. Laittomasti maahantuotujen savukkeiden kokonaismäärän epäillään olevan noin 3 000 000 kappaletta ja vältettyjen verojen yli miljoona euroa. Salakuljetusmuotona on käytetty kaupallista kumipyöräliikennettä. Kuljetusyhtiötä tai sen työntekijöitä ei epäillä rikoksista.

– Epäilemme tapauksessa savukkeiden salakuljetuksen olleen ulkomailta johdettua, ja usean henkilön osallistuneen toimintaan Suomessa mm. vastaanottamalla, varastoimalla ja myymällä savukkeita eteenpäin. Tutkinnan aikana on ollut vangittuina useita henkilöitä, kertoo tutkinnanjohtaja Pasi Lukkarinen.

Savukkeiden salakuljetus jälleen selvässä kasvussa

Kaupallista rahtiliikennettä on käytetty salakuljetukseen yhä enemmän niin salakuljetettujen savukkeiden määrissä kuin tuontikerroissakin mitattuna. Tämän vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen aikana Tulli on takavarikoinut ennätysmäärän savukkeita verrattuna kolmen edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

1-3/2021 1-3/2022 1-3/2023 1-3/2024
35 240 211 857 474 620 796 010

Tullin rikosasioissa takavarikoidut savukkeet (kpl) ensimmäisiltä vuosineljänneksiltä vuosina 2021–2024.

– Olemme havainneet Tullin rikostutkinnassa, että tiettyjen rikollisten toiminta on ollut hyvin säännönmukaista ja pitkäkestoista. Tutkintamme on paljastanut laajoja, usean salakuljetuskerran rikoskokonaisuuksia, joissa on ollut myös mukana ulkomaalaisia toimijoita. Näyttääkin siltä, että savukkeiden salakuljetus ei ole vähenemässä, summaa asiaa valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.

Vuonna 2023 Tullin rikosasioissa otettiin haltuun 2,75 miljoonaa savuketta, mikä on yli kaksinkertainen määrä verrattuna vuoteen 2022, jolloin luku oli 1,19 miljoonaa. ötä Viron viranomaisten kanssa. Vyyhtiä on tutkittu useina törkeinä veropetoksina ja samassa yhteydessä on tutkittu myös törkeää rahanpesurikosta. Tapaus siirretään kesän aikana syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjävirastoon

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT