perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Savukosken metsästysonnettomuuden esitutkinta valmistunut, siirtyy syyteharkintaan

Savukoski. Urho Kekkosen kansallispuistossa Savukoskella 17.10.2020 tapahtuneen maastopyöräilijän kuolemaan johtaneen metsästysonnettomuuden esitutkinta on valmistunut. Esitutkinnassa on suoritettu paikkatutkintaa, kuultu useita henkilöitä sekä hankittu lukuisia tapahtumiin liittyviä asiakirjoja ja selvityksiä, tiedottaa poliisi.

Tapahtumapäivänä viiden henkilön seurue on ollut maastopyöräilemässä Vieriharjun autiotuvalta Korvatunturille vievää merkittyä retkeilyreittiä. Seurue on ollut jakaantuneena edeten reittiä erilaisin etenemisnopeuksin. Reilun kahden kilometrin päässä Vieriharjun autiotuvasta toisena pyöräillyt mies on pysähtynyt jääden todennäköisesti odottamaan takana tulevaa loppuseuruetta. Seisahduksissa ollessaan hänen ylävartaloonsa on osunut metsästäjän kiväärin luoti.

Laukauksen kuulleet seurueen lähimmät jäsenet saapuivat tapahtumapaikalla pian havaiten uhrin makaavan maassa. Hätäensiapu oli aloitettu välittömästi kahden ensiaputaitoisen maastopyöräilijän tekemänä. Hieman heidän jälkeensä paikalle tuli metsästäjä, jolloin kaikille selvisi, että uhri oli tullut ammutuksi. Paikalle tullut kolmas maastopyöräilijä soitti hätäpuhelun. Ensiapua annettiin ensin hätäkeskuksen ohjaamana ja sen jälkeen ensihoitolääkärin ohjeistuksessa. Ensiapua oli jatkettu siihen saakka, kunnes lupa elvytyksen lopettamiseen oli annettu.

Metsästäjä sekä maastopyöräilijät jäivät odottamaan viranomaisten paikalle saapumista metsästäjän tapahtumapaikan viereen tekemän nuotion äärelle.

Metsästäjä on ollut UKK -puistossa metsästämässä lintua. Hetkeä ennen tapahtumaa hänellä on ollut havainto ukkometsosta. Havaintoa seuranneessa metsästystilanteessa hänen käyttämänsä kiväärin luoti oli osunut maastopyöräilijään. Osuminen sivulliseen ihmiseen oli selvinnyt hänellä vasta tapahtumapaikalla.

Kokenut paikkakuntalainen metsästäjä on ollut alueella metsästämässä luvallisesti ja metsästyksessä käytetty kivääri oli luvallinen. Poliisin mittaama metsästäjän ja uhrin välinen välimatka on ollut 75 metriä. Tapahtuma-alueella maa on ollut lumesta valkeana ja puiden oksat sekä varvut lumessa.

Rikosnimikkeinä esitutkinnassa ovat olleet törkeä kuolemantuottamus sekä metsästysrikos. Rikosasia siirtyy Syyttäjälaitoksen Pohjois-Suomen syyttäjäalueelle syyteharkintaan.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT