lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Vuodenvaihteessa 30 väkivalta- tai seksuaalirikosta tutkintaan Helsingissä

Helsingin väkivaltarikostutkinnan vuodenvaihde oli melko tavanomainen. Aikavälillä 31.12.2020–3.1.2021 väkivaltarikostutkinnan tutkittavaksi tuli yhteensä 30 väkivalta- tai seksuaalirikosta. Törkeitä väkivaltarikoksia tuli poliisin tietoon kuusi kappaletta, Helsingin  poliisi tiedottaa.

Vuodenvaihteen aikana tutkittavaksi tuli yhteensä 15 läheisväkivaltarikosta, joissa yleisin rikosnimike oli pahoinpitely. Kyseisissä rikosepäilyissä 12 tapausta liittyi aikuisten välisiin pahoinpitelyihin, ja kolmessa tapauksessa väkivaltaa oli kohdistettu vanhemman toimesta lapseen. Epäiltyjä seksuaalirikoksia poliisin tutkittavaksi tuli kolme kappaletta. Näistä kahden epäillään tapahtuneen hotellissa järjestetyissä juhlissa ja yksi on tapahtunut yksityisasunnossa. Yhden tapauksen osalta asiaa tutkitaan rikosnimikkeellä raiskaus, kahden muun osalta tapahtumien selvittäminen epäillyn rikosnimikkeen osalta on vielä kesken.

Törkeän pahoinpitelyn yritys ja pahoinpitely Kontulassa 31.12.

Hieman kahden jälleen aamuyöllä hätäkeskukseen ilmoitettiin epäselvästä puukotustehtävästä Kontulassa sijaitsevassa asunnossa. Paikalla ilmeni, että asunnossa oli ollut useita 80-ja 90-luvulla syntyneitä miehiä, joista yksi oli alkanut huitomaan veitsen kanssa ympäriinsä. Veitsimies oli muiden asunnossa olijoiden toimesta saatu taltutettua ja häntä oli jouduttu hieman potkimaan ja kuristamaan rauhoittumisen varmistamiseksi. Useammalla asunnossa olijalla todettiin erilaisia vammoja, irronneita hampaita, kuhmuja ja naarmuja. Pelastuslaitoksen ensihoitohenkilöstö tarkisti osapuolten vammat paikan päällä mutta ketään ei tarvinnut viedä jatkohoitoon. Tapahtuneen motiivi on toistaiseksi vielä hämärän peitossa, mutta alkoholilla on ollut ilmeisen väkevä osuus yön tapahtumiin. Tilannetta kuvaa ilmoitukseen kirjattu erään paikalla olleen puhutus, jossa todetaan että ”henkilö ei kyennyt päihtymystilansa takia lausumaan mitään ymmärrettävää”.

Törkeän pahoinpitelyn yritys ja pahoinpitely Pakilassa 1.1.

Uudenvuoden juhlinta jatkui Pakilassa sijaitsevassa asunnossa pitkälle aamuun. Hieman kuuden jälkeen tuli poliisille ilmoitus joukkotappelusta, jossa kymmenen hengen seurueesta yksi jahtaa muita keittiöveitsen kanssa. Poliisin saavuttua paikalle mies oli saatu taltutettua, joskin rauhoittamiseen oli tarvittu useampi kanssajuhlija ja jonkin verran väkivaltaa. Puukkomiehellä todettiin vammoja käsissä ja kasvoissa, mutta sairaalahoitoon ei ollut tarvetta. 25-vuotias mies otettiin kiinni törkeän pahoinpitelyn yrityksestä epäiltynä.

Törkeä pahoinpitely Kampissa 1.1.

Hietaniemenkadun asuntolan saunatiloissa oli 27-vuotias mies yllättäen lyönyt veitsellä saunomassa ollutta miestä olkavarteen. Lyöntiä ei uhrin mukaan ollut edeltänyt minkäänlaista riitaa eikä uhri osannut arvella miksi häntä puukolla lyötiin. Paikalla saunomassa olleen todistajan mukaan puukotusta olisi edeltänyt sanailu jostain maksamattomasta velasta.

Tapon yritys Kontulassa 1.1.

Kahdelle viisikymppiselle miehelle oli tullut jotain riitaa pubissa. Alustavissa selvityksissä ilmeni, että miehet olivat nahistelleet baarissa, ja siirtyneet sieltä selvittelemään välejään ulos. Jossain vaiheessa toinen miehistä oli puukottanut uhria vatsaan ja poistunut paikalta. Uhri ei oikein osannut kertoa mitä ja missä hänelle oli tapahtunut. Vatsassa oli pistohaava ja uhri toimitettiin sairaalaan saamaan hoitoa vammaansa. Poliisipartio löysi paikalta poistuneen miehen lähistöltä ja hänet otettiin kiinni tapon yrityksestä epäiltynä. Alustavasti mies ei halunnut avata tekemisiään viranomaisille eikä luonnollisesti tiennyt puukotuksesta yhtään mitään.

Kaksi törkeää pahoinpitelyä Kalliossa 2.1.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin epäselvästä tilanteesta asunnossa Kalliossa. Ilmoituksen mukaan asunnossa on mies, jolla on teräaseen vammoja kehossaan. Paikalla ilmeni, että asunnossa oli kaksi voimakkaasti päihtynyttä miestä, joista toinen makasi verisenä sängyssä ja ihmetteli, mitä poliisi tekee asunnossa. Toinen niin ikään vereentynyt mies kertoi, että asunnossa olisi leikattu sipulia, jossa yhteydessä miesten eri puolilla olevat pisto- ja viiltohaavat olisivat syntyneet. Alustavan puhutuksen perusteella illan kulusta asunnossa ei päästy selvyyteen. Molemmat miehet kuljetettiin hoidettavaksi sairaalaan ja heitä epäillään toistensa puukottamisesta.

Tapon yritys Myllypurossa 3.1.

Poliisipartio sai tehtävän asuntoon Myllypurossa. Ilmoituksen mukaan eräästä huoneistosta kuuluu kovaa meteliä ja tappelun ääniä. Paikalla selvisi, että 17-vuotiasta poikaa oli lyöty puukolla selkään kaksi kertaa. Uhri kertoi, että tekijöinä olisi ollut kolmesta viiteen tuntematonta miestä, joihin uhri oli törmännyt ulkona. Kerrotulla tapahtumapaikalla ei kuitenkaan ollut havaittavissa viitteitä puukotuksesta ja tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että rikospaikka on uhrin käytössä oleva asunto. Asiaa selviteltäessä ilmeni, että uhria oli puukottanut asunnossa vieraana ollut 15-vuotias poika. Hänet otettiin kiinni toisesta asunnosta, jonne hän oli ehtinyt poistua. Esitutkinta on vasta alkuvaiheessa, joten tarkempaa tietoa puukotukseen johtaneista syistä ei ole tiedossa. Uhri sai puukotuksesta vakavat ja hengenvaaralliset vammat ja on parhaillaan sairaalahoidossa. Juttua tutkitaan rikosnimikkeellä tapon yritys.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT