lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Suojainkauppojen esitutkinta jatkuu – yli 3 miljoonaa euroa ja kaksi arvoautoa takavarikoitu

Keskusrikospoliisi. Esitutkinta Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) suojainkaupoista etenee. Keskusrikospoliisi tarkastelee asiassa myös HVK:n yksittäisten työntekijöiden roolia julkisuudessa esillä olleisiin kauppoihin liittyen ja poliisi on kirjannut asiassa rikosilmoituksen epäillystä luottamusaseman väärinkäytöstä.

– Selvitämme, onko kyseistä hankintaa tehtäessä toimittu lain ja Huoltovarmuuskeskuksen ohjeistuksen vastaisesti ja siten aiheutettu vahinkoa keskukselle. Epäiltynä on tässä vaiheessa yksi henkilö, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Laaksonen Keskusrikospoliisista.

Esitutkinnassa selvitetään kauppoja, jossa HVK tilasi hengityssuojaimia tavarantoimittajilta koronavirukselta suojautumista varten. Tarkastelussa on HVK:n ja tavarantoimittajien tekemien sopimusten sisältö ja se, vastasiko toimitus näiden sopimusten sisältöä.

Tavarantoimittajien osalta poliisi tutkii asiaa epäiltynä törkeänä petoksena, josta epäiltynä on yksi henkilö. Lisäksi toista henkilöä epäillään törkeästä rahanpesusta.

Tutkinnan aikana on takavarikoitu varoja yhteensä reilun kolmen miljoonan euron arvosta sekä kaksi arvoautoa.

Esitutkinta jatkuu muun muassa materiaalin läpikäynnillä ja kuulusteluilla.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT