Parainen. Lounais-Suomen poliisilaitos ja Paraisten kaupunki tiivistävät turvallisuusyhteistyötään solmimalla kameravalvontasopimuksen. Kaupunkikameroilla on tarkoitus muun muassa parantaa katuturvallisuutta sekä vahvistaa kaupunkilaisten turvallisuudentunnetta.

Lounais-Suomen poliisilaitos ja Paraisten kaupunki ovat solmineet sopimuksen kameravalvonnasta. Käytännössä se tarkoittaa, että kaupunkikuvaan tulee uusia valvontakameroita, joita poliisi pystyy hyödyntämään muun muassa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisessä.



Sopimuksen mukaiset yleisille alueille tulevat valvontakamerat asennetaan syksyn aikana. Ensimmäisessä vaiheessa niitä tulee muutamia, jatkossa mahdollisesti lisää.

– Kun kaupungilla tapahtuu jotain, voidaan poliisin tilannekeskuksesta reaaliaikaisen videokuvan avulla seurata tilannetta ja antaa tietoja paikalle menevälle poliisipartiolle, selvittää ylikomisario Kai Loukkaanhuhta Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisen lisäksi poliisi pystyy hyödyntämään kameroita monella tapaa.

– Kameroiden avulla voidaan esimerkiksi edistää liikenneturvallisuutta ja varmistaa liikenteen sujuvuutta, suojata omaisuutta sekä ennaltaehkäistä rikoksia ja tarvittaessa selvittää niitä, Loukkaanhuhta listaa.

Entistä parempia työkaluja turvallisuusyhteistyöhön

Paraisten kaupunki näkee yhteistyössä useita hyötyjä.

– Sopimuksen myötä turvallisuusyhteistyömme saa entistä parempia työkaluja, mikä edistää kaupunkilaisten turvallisuutta sekä vahvistaa turvallisuudentunnetta, kaupunginjohtaja Patrik Nygrén sanoo.

Nygrén näkee, että jo pelkästään kameroiden olemassaololla on selkeä ennaltaehkäisevä vaikutus.

– Ja jos rikoksia tapahtuu, pystymme osaltamme tarjoamaan entistä tehokkaammin tukea poliisitoiminnan tehostamiseksi, hän toteaa.

Asia kiinnostaa myös muita kuntia. Tähän mennessä Lounais-Suomen poliisi on tehnyt kameravalvontayhteistyötä Turun, Porin, Salon ja Raision kaupunkien kanssa. Neuvotteluja uusien kuntien kanssa käydään aktiivisesti.

– Tämä on poliisille yksi tärkeimmistä kuntien kanssa tehtävistä turvallisuusyhteistyön muodoista, painottaa apulaispoliisipäällikkö Maria Hoikkala Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Aiheeseen liittyen