maanantai, 6 toukokuun, 2024

Syyttäjälaitos: Poliisin aseenkäytöstä 4.12. Oulussa ei aloiteta esitutkintaa

Oulu. Tilanteesta, jossa poliisi on ampunut teräaseella varustautunutta henkilöä alaraajaan Oulun Kaukovainiolla lauantai-iltana 4.12.2021, on tehty esitutkintalain 3 luvun 3 §:ssä tarkoitettu esiselvitys, tiedottaa Syyttäjälaitos.

​​​​​​​Esiselvityksen aikana on hankittu selvitykset tilanteessa voimakeinoja käyttäneiltä poliiseilta. Tutkinnanjohtajan käytössä ovat lisäksi olleet partioauton Revika-tallenne, Oulun poliisin tapahtumapaikkatutkinnassa laatima piirrosluonnos ja voimankäytön kohteena olleen henkilön videotallennettu lausuma.

Tutkinnanjohtajana toimiva aluesyyttäjä Jane Iisakka on päättänyt, että asiassa ei toimiteta esitutkintaa.

Kyseessä on ollut poliisilaissa tarkoitetulla tavalla välitöntä vaaraa toisen hengelle tai terveydelle aiheuttavan henkilön toiminnan pysäyttäminen. Poliisilla ei ole ollut tilanteessa ampuma-aseen käyttöä lievempiä keinoja pysäyttää kohdehenkilön toiminta, kun otetaan huomioon kohdehenkilön hallussa ollut teräase ja hänen toimintansa, henkilöiden väliset etäisyydet, tilanteen nopeus ja muut olosuhteet tilanteessa.

Kohdehenkilö on luopunut teräaseesta vasta, kun poliisi on ampunut häntä. Vielä tämänkin jälkeen kohdehenkilö on pyrkinyt kohti toista tilanteessa ollutta poliisia, ja hänen etenemisensä on estetty etälamautinta käyttäen. Tämänkin voimakeinon käyttöä voidaan pitää vallinneissa olosuhteissa puolustettavana ja oikeasuhtaisena. Esiselvityksen perusteella asiassa ei ole poliisin voimankäytön osalta syytä epäillä rikosta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT