maanantai, 6 toukokuun, 2024

Taksiin tehty murto johti kotietsintään – löytyi varastettua omaisuutta, rahaa ja aseita

Vantaalla Tammistontiellä murtauduttiin keskiviikkona 3.11. noin klo 22.00 taksiin kuskinpuoleinen ikkuna rikkomalla. Taksista anastettiin kassi, jossa oli muun muassa passi, Ipad, puhelin ja korvakuulokkeet.

– Anastetun omaisuuden jäljille päästiin poliisin omien tutkimusten perusteella ja kohteeseen tehtiin kotietsintä. Kivistössä sijaitsevasta talosta löytyi taksista anastetun omaisuuden lisäksi myös muuta anastetuksi epäiltyä omaisuutta ja reilu summa käteistä rahaa, kertoo rikoskomisario Sampsa Aukio.

– Etsinnän yhteydessä talon ulkovarastosta löytyi lisäksi 4 asetta, patruunoita sekä deaktivoituja kranaatteja, jotka takavarikoitiin poliisin haltuun, Aukio sanoo.

Tapauksia tutkitaan Itä-Uudenmaan poliisissa rikosnimikkeillä varkaus, törkeä ampuma-aserikos sekä väärennysaineiston hallussapito.

Poliisista haluamme samalla myös muistuttaa, että autoon ei kannata koskaan jättää näkyville mitään arvoesineitä tai henkilökohtaista omaisuutta kuten puhelimia ja lompakoita, tiedotteessa painotetaan.

Kuvituskuva, ei liity tapaukseen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT