perjantai, 23 helmikuun, 2024

Taposta epäily muuttui vangitsemisoikeudenkäynnissä murhasta epäilyksi

Lahti. Päijät-Hämeen käräjäoikeus käsitteli tänään uudelleen 30-vuotiaan lahtelaismiehen vangitsemista epäiltynä Lahdessa 6.-11.12.2023 tapahtuneesta henkirikoksesta, kertoo poliisi.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi miehen 22.12.2023 todennäköisin syin epäiltynä taposta. Tämän päivän käsittelyssä tutkinnanjohtaja esitti vaatimuksen vangitsemisperusteen muuttamisesta murhaksi. Nimikkeen muuttamisen perusteena oli suunnitelmallisuus sekä raaka ja julma tekotapa. Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi miehen murhasta todennäköisin syin epäiltynä.

Hämeen poliisilla on murhan esitutkinnassa vangittuina edellä mainitun miehen lisäksi kaksi muuta 35-vuotiasta lahtelaismiestä.  Aikaisemmin esitutkinnassa vangitut kolme henkilöä vapautettiin tammikuun lopussa, koska ei ollut enää todennäköisiä syitä epäillä heitä henkirikoksesta.

Esitutkinnassa on vielä paljon kuulusteluja ja tutkintatoimenpiteitä suorittamatta, joten poliisi ei voi kertoa siitä tässä vaiheessa tarkemmin.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT