sunnuntai, 21 heinäkuun, 2024

Tieltä ulos ajanut rattijuoppo uhkasi auttamaan tulleita puukolla ja vei heidän autonsa

Rantasalmi. Tapaninpäivän 26.12. 2023 vastaisena yönä hätäkeskukseen tuli ilmoitus Rantasalmelta. Ilmoittaja kertoi olleensa liikkeellä toisen henkilön kanssa, kun he olivat havainneet ulosajetun auton Haapaniementiellä ja auton luona miehen ja naisen.

Ilmoittaja kertoi, että he olivat pysäyttäneet oman autonsa tarkoituksenaan auttaa ojaan ajautuneita. Ilmoittaja kertoi havainneensa ulosajetun auton luona olleiden miehen ja naisen olevan päihtyneitä, kertoo poliisi.

Yhtäkkiä ulosajetun auton luona ollut mies oli kaivanut puukon esille ja uhannut ilmoittajaa ja tämän seurassa ollutta toista henkilöä puukolla. Ilmoittaja ja hänen seurassaan ollut henkilö olivat paenneet paikalta juosten, jolloin puukolla uhannut mies ja tämän seurassa ollut nainen olivat anastaneet ilmoittajan käyttämän auton ja paenneet paikalta.

Paikalle saapui useita poliisipartioita ja hetken kuluttua naisen ja miehen anastama auto löytyi lähistöltä metsäautotieltä lumipenkkaan ajettuna. Auton ulosajopaikalta lähti metsään kahdet tuoreet kengänjäljet. Mikkelistä paikalle saapunut koirapartio jäljitti ulosajopaikalta paenneita ja tavoitti jonkin matkan päästä miehen ja naisen, jotka otettiin kiinni mm. törkeään ryöstöön epäiltyinä.

1 KOMMENTTI

  1. Herää vakava kysymys, miksi suomalaisista on tullut tuollaista väkeä. Vielä 60 vuotta sitten pyörää ei tarvinnut lukita ja arvokkaita tavaroita voi pitää pihassaan kenenkään koskematta.
    Poliisin pitäisi tutkia, mistä muutos johtuu. Johtuuko muutos petollisisa valehtelevista korkeista virkamiehistä, joita maa tulvii. Edes presiehdokkaiksi ei pääse tervejärkisiä suomalaisia.

    0

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT