Turku. Poliisi sai tiedon, että Aninkaistenkadulla sijaitsevan huoltoaseman pihalle ajoi mahdollinen rattijuoppo. Partio löysi kyseisen auton kuljettajanpaikalta nuokkuvan, tokkuraisen vuonna 1967 syntyneen miehen, joka oli oksentanut auton ulkopuolelle. Hän puhalsi poliisin seulonta-alkometrin tulokseksi 2,03 promillea.

Autossa oli myös kaksi vahvasti päihtynyttä matkustajaa. Kuljettajan paikalla nuokkunut mies kiisti ajaneensa ko. autoa. Matkustajat kertoivat, että autoa oli ajanut joku tuntematon mies, joka oli jo poistunut paikalta. Poliisi sai paikkatutkinnan avulla selvitettyä, että nuokkujaa oli syytä epäillä törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet otettiin kiinni ja kuljetettiin Turun pääpoliisiaseman putkaan.

Aiheeseen liittyen