perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Työntekijä työnsi kätensä käynnissä olevaan koneeseen – yritykselle ja tuotantopäällikölle sakkoja

Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut Teerijärveläisen muovituotteita valmistavan yrityksen tuhannen euron suuruiseen yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi yhtiön tuotantopäällikkö tuomittiin 20 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta.

Käsiteltävänä oli heinäkuussa 2016 Teerijärvellä Kruunupyyssä sattunut työtapaturma. Vahingoittunut työntekijä toimi koneenhoitajana yhdellä yhtiön muovinsaumauskoneista. Tapaturman sattuessa kaksi lautaspinoa oli päässyt liian lähelle toisiaan, mistä olisi ollut seurauksena lautaspinojen hitsautuminen yhteen. Työntekijä yritti ottaa toisen lautaspinon koneesta pois sammuttamatta konetta. Hän ei ehtinyt vetää kättään pois alta, kun lämpösaumaaja painautui alas.

Asiassa oli riidatonta, että työnantaja oli selvittänyt ko. muovinsaumauskoneen riskit, ja että riski ulottua koneen vaara-alueelle oli tunnistettu.

Työnantaja oli kuitenkin teknisten suojelutoimenpiteiden sijaan valinnut varoittaa vaarasta ja ohjeistaa työntekijöitä siitä, että kone on aina sammutettava ennen kuin häiriöitä poistetaan. Käräjäoikeus katsoi, että vaarojen arvioinnin jälkeen tehdyt toimenpiteet ovat olleet riittämättömät, ja että muovinsaumauskoneesta on puuttunut sellaiset suojat, jotka olisivat estäneet pääsyn koneen liikkuviin osiin ja vaara-alueelle.

Käräjäoikeus katsoi, että tapaturman perussyynä oli koneen liikkuvien osien puutteellinen suojaaminen. Käräjäoikeus totesi – toisin kuin vastaajat katsoivat – että tilanne ei ole ollut ennalta arvaamaton tai sellainen, että työnantaja ei olisi voinut siihen vaikuttaa. Tuotantopäällikön olisi käräjäoikeuden mukaan tullut ryhtyä toimenpiteisiin tunnistetun vaaran poistamiseksi.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa, että vaarojen selvittäminen ja arviointi on – paitsi lakisääteinen velvollisuus – myös tärkeä tapa varmistua siitä, että työympäristö ja työvälineet ovat työntekijöille turvallisia. Vaarojen selvittäminen ei kuitenkaan yksistään riitä, vaan vaarojen arvioinnin perusteella tulee toteuttaa riittävät ja asianmukaiset toimenpiteet.

On hyvin yleistä, että työnantajat luulevat, että vaarallisista kohteista varoittaminen tai oikeiden työmenetelmien opettaminen on riittävä toimenpide, mikäli työntekijöiden ulottuvilla on vaarallisia kohteita. Työturvallisuuslainsäädännössä lähtökohtana on kuitenkin estää vaara-alueelle pääsy ensisijaisesti teknisin toimin. Puutteita koneiden suojaamisessa ei toisin sanoen voi korvata työntekijöille annettavilla varoituksilla tai ohjeilla esimerkiksi pysäyttää kone vaara-aluetta lähestyttäessä, mikäli vaara on poistettavissa teknisin toimenpitein, Länsi- ja Sisä-Suomen työsuojelu toteaa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT