tiistai, 16 huhtikuun, 2024

Ulkomaalaisvalvonta ja tarkastukset tuottivat tulosta Itä-Uusimaalla

Itä-uusimaa. Poliisilla oli viime viikolla valtakunnallinen ulkomaalaisvalvontaviikko. Painopisteenä valvonnassa oli erityisesti ihmiskaupan uhrien tunnistaminen ja ihmiskaupparikosten paljastaminen.

– Valvoimme ja tarkastimme Itä-Uudellamaalla 30 etukäteen valittua kohdetta ja valvonta tuotti tulosta, kertoo rikoskomisario Marjo Tyynelä.

– Kohteista havaittiin mm. mahdollinen laittoman maahantulon järjestäminen, kaksi laittomasti maassa oleskelevaa yrittäjää ilman oleskelu- ja työlupia, kaksi laittomasti maassa työskentelevää rakennusmiestä, vääränlaisella oleskeluluvalla työskentelevä henkilö sekä pari yrittäjää, joiden hakemukset työntekoon olivat vasta vireillä, Tyynelä jatkaa.

– Valvontaviikon aikana otettiin kiinni myös kaksi epäiltynä pesulatoiminnan yhteydessä tapahtuneesta ihmiskaupparikoksesta. Rikoksen uhri on kertonut maksaneensa suuria summia Suomeen pääsemisen järjestelyistä ja työskennellyt yrityksessä pienellä palkalla, rikoskomisario Mikko Minkkinen kertoo.

– Asianomistaja ei ole tuntenut Suomesta muita henkilöitä ja hänen haavoittuvaista tilaa epäillään käytetyn hyväksi rikoksen mahdollistamiseksi. Asian esitutkinta on edelleen kesken ja rikosnimikkeet saattavat täsmentyä esitutkinnan aikana, Minkkinen toteaa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT