Vaasassa juhannusaattona tapahtuneen henkirikoksen esitutkinta valmistui

Vaasa. Poliisi on saanut valmiiksi Vaasassa juhannusaattona 19.6.2026 tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan. Yhtä henkilöä epäillään taposta, tapon yrityksestä, huumausainerikoksesta sekä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta. Asia on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan, kertoo Pohjanmaan poliisilaitos.

Poliisin esitutkinnassa on selvinnyt, että tapahtumien taustalla oli huumausainekauppaan liittynyt tilanne, jonka yhteydessä osapuolille syntyi epäselvyyttä maksusta. Poliisi epäilee rikoksesta epäillyn kohdistaneen tässä yhteydessä väkivaltaa uhriin. Uhri menehtyi saamiinsa vammoihin.

Toiseen henkilöön kohdistunutta väkivaltaa tutkitaan tapon yrityksenä

Tilanteen läheisyydessä ollut toinen henkilö lähti väkivaltatilanteen jälkeen rikoksesta epäillyn perään. Poliisi epäilee rikoksesta epäillyn kohdistaneen tämän jälkeen väkivaltaa myös häneen. Tätä tekoa tutkittiin tapon yrityksenä.

Poliisi on saanut esitutkinnan valmiiksi, ja asia on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan. Syytteen nostamisen määräaika on 15.9.2026.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT