perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Väkivaltainen ja uhkaileva lapsiryhmä terrorisoi pientä kylää Ruotsissa

Ruotsi. Uhkaileva lapsiryhmä aiheuttaa kauhua asukkaissa pienessä Grumsin kunnassa Värmlandissa, kertoo Aftonbladet. Ryhmä uhkailee raiskauksilla ja sylkee ihmisten päälle. Lapset ovat vain 8–12-vuotiaita. He ovat käyneet aikuisten ja lasten päälle sekä fyysisesti että verbaalisesti.

Lehti kirjoittaa tekijöiden olevan ”uusia tulokkaita”. Tilanteen pelätään johtavan muukalaisvastaisuuteen sekä  aina vain pahempaan vastakkaisasetteluun uusien ja entisten asukkaiden välillä.

Koska lasten vanhemmat eivät puhu lainkaan ruotsia, on epäselvää tietävätkö nämä lainkaan mitä heidän lapsensa tekevät, kylän asukkaat ihmettelevät lehden mukaan.

Poliisin läsnäoloa alueella on lisätty ja parhaillaan kunta ja poliisi pohtii, miten asian kanssa edetään. Grumissa on aiemminkin ollut ongelmia, mutta kyseessä olivat silloin vanhemmat lapset ja nuoret, kirjoittaa Aftonbladet.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT