perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Valepoliisit huijaavat ihmisiä Koillismaalla – pankkitunnuksia kalastellaan jälleen

Koillismaa. Poliisiksi esittäytyvät henkilöt ovat viime kuukausina yrittäneet huijata ihmisiltä pankkitunnuksia Koillismaalla. Osa heistä on myös onnistunut yrityksissään, tiedottaa Oulun poliisilaitos.

Viime kuukausien aikana usealta koillismaalaiselta on puhelimitse pyydetty heidän pankkitunnuksiaan. Soittajat ovat esittäytyneet poliiseiksi ja väittäneet, että pankkitunnusten avulla he yrittävät estää pankkitilin kaappaamisen. Osa soittajista on myös saanut pyytämänsä tunnukset ja salasanat.

Poliisi tutkii tapauksia petoksina, törkeinä petoksina, petoksen yrityksinä, törkeinä petoksen yrityksinä sekä virkavallan anastuksina.

Oikea poliisi ei koskaan pyydä pankkitunnuksia

Poliisi muistuttaa, ettei se koskaan pyydä kenenkään verkkopankkitunnuksia – ei edes rikoksen estämiseen. Poliisi myös pyytää ikäihmisten läheisiä muistuttamaan vanhempia ihmisiä siitä, ettei verkkopankkitunnuksia kannata luovuttaa kenellekään.

Jos poliisiksi esittäytyvä henkilö pyytää sinulta verkkopankkitunnuksia, kysy soittajalta, mikä hänen nimensä on ja missä poliisilaitoksessa hän työskentelee. Soita sitten tuon poliisilaitoksen keskukseen, ja pyydä yhdistämään kyseiselle henkilölle. Mikäli et saa soittajalta näitä tietoja, katkaise puhelu ja ilmoita valepoliisista hätäkeskukseen soittamalla puhelinnumeroon 112.

Jos epäilet pankkikorttisi tai pankkitunnustesi joutuneen vääriin käsiin, ilmoita asiasta välittömästi pankkiin ja tee rikosrikosilmoitus.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT