torstai, 28 maaliskuun, 2024

Valmistaudu! Poliisi valvoo liikkumisrajoituksen noudattamista Uudenmaan rajalla

Helsingin poliisilaitos valmistautuu valvomaan yhdessä Itä-Uudenmaan, Länsi-Uudenmaan, Lounais-Suomen, Hämeen ja Kaakkois-Suomen poliisilaitosten kanssa hallituksen asettaman liikkumisrajoituksen noudattamista Uudenmaan raja-alueen pääväylillä ja suuremmilla teillä. Liikkumisrajoituksen tarkoituksena on hillitä koronaviruksen leviämistä Uudeltamaalta muualle Suomeen.

Liikkumisrajoitukset koskevat lähtökohtaisesti kaikkia, joilla ei ole erikseen perusteltua syytä liikkua Uudeltamaalta muualle Suomeen tai muualta Suomesta Uudellemaalle.

– Poliisi toivoo, että jokainen kansalainen kantaisi vastuunsa tilanteesta, eikä kuormittaisi poliisin suorittamaa rajavalvontaa turhaan. Poliisi valvoo liikkumista teille asetettujen sulkujen sekä ympärivuorokautisten tarkastuspisteiden avulla, kertoo poliisipäällikkö Lasse Aapio Helsingin poliisilaitokselta.

– Pyrimme saamaan välttämättömän liikenteen kulkemaan liikkumisrajoituksen aikana mahdollisimman sujuvasti. Jokaisen Uudenmaan rajan ylittävän tulee siis valmistautua esittämään tarkastuspisteellä riittävä suullinen tai kirjallinen peruste tai syy liikkumiselleen. Poliisi tekee välttämättömyysarvion tapauskohtaisesti.

Toiminnan sujuvoittamiseksi tarkastuspisteellä poliisi suosittaa, että rajan ylittävällä henkilöllä olisi mukanaan henkilöllisyystodistus tai muu vastaava asiakirja henkilöllisyyden varmentamiseksi. Rajan ylittävän henkilön tulee myös esittää nimensä, kotipaikkakuntansa, matkansa määränpää sekä matkansa syy. Hän voi myös kirjoittaa tiedot ylös ja esittää ne kirjallisena viranomaiselle tarkastuspisteellä. Poliisi ei etukäteen myönnä liikkumisen mahdollistamiseksi kirjallista lupa-asiakirjaa.

Poliisi alkaa valvoa liikkumista Uudenmaan raja-alueen tarkastuspisteillä viipymättä, kun hallituksen päätös liikkumisrajoituksista astuu voimaan.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT