Vaasa. Viime yönä klo 00.30 murtauduttiin kauppaan Vaasan Sundomissa. Tekijät pääsivät oven ikkunaa rikkomalla sisälle kauppaan ja saivat saaliikseen 18-pack olutpakkauksen arvoltaan 23,22€. Murron yhteydessä aiheutetut vahingot ovat sitten ihan eri luokkaa. Kaupassa on valvontakameroita ja tekijät tallentuivat niihin.

Poliisi sai klo 01.50 hätäkeskukselta ilmoituksen kahden henkilöauton kolarista Sepänkyläntien ja Sairaankodinkadun risteyksessä. Myymälävarkaita etsivät poliisipartiot sattuivat tulemaan melkein heti paikalle. Toisen auton kuljettaja lähti juoksemaan karkuun mutta poliisit saivat hänet kiinni pienen spurtin jälkeen. Juoksijaa epäillään Sundomin varkaudesta.

Varkauden lisäksi kyseistä 20-vuotiasta vaasalaismiestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Alkomittariin mies puhalsi lukemat 0,95 mg/l.

Kyydissä hänellä oli vaasalainen 16-vuotias nainen, jota myös epäillään varkaudesta Sundomissa. Toisessa kolariautossa, jonka perään 20-vuotias vaasalainen törmäsi, istui matkustajana 18-vuotias mies, jota epäillään myös varkaudesta Sundomissa.

Poliisi otti molemmat miehet kiinni varkaudesta epäiltynä.

Aiheeseen liittyen