perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Vastaanottokeskuksissa reilut 1400 palohälytystä vuosina 2015-2016

Vastaanottokeskusten perustaminen ja niiden toimintaan liittyneet hälytystehtävät yllättivät pelastuslaitokset ja aiheuttivat merkittävästi lisätyötä, johon ei ollut varauduttu, kirjoittaa Savon sanomat.

Vastaanottokeskuksissa sattui reilun 15 kuukauden aikana 36 rakennuspaloa, joissa loukkaantui 13 ihmistä. Paloissa ei menehtynyt kukaan eikä loukkaantunut vakavasti, vaan loukkaantumiset olivat lieviä. Tulipaloista todennäköisesti kahdeksan oli tahallaan sytytettyjä.

Pelastuslaitokset saivat vastaanottokeskuksiin yhteensä lähes 1400 hälytystä reilun vuoden aikana silloin, kun vastaanottokeskuksissa oli eniten turvapaikanhakijoita vuosina 2015–2016.

Suurin osa tehtävistä oli automaattisten paloilmoitinten hälytyksiä, joista iso osa osoittautui aiheettomiksi. Ne työllistivät kuitenkin palomiehiä merkittävästi.

Kyselytutkimuksen mukaan vastaanottokeskuksista 96 prosentissa oli ollut ensihoidon tehtäviä ja 78 prosentissa erheellisiä palohälytyksiä.

Väkivaltaiseen toimintaan liittyviä hälytyksiä ambulansseille oli ollut 52 prosentissa keskuksista. Asiakkaiden psyykkisistä oireista johtuneita hälytyksiä ensihoidolle oli ollut sitäkin enemmän: 89 prosentissa keskuksista.

Pelastustoimen mukaan tehtävistä selvittiin normaalilla miehityksellä ja yli- tai hätätöinä, mutta resurssit olivat välillä tiukoilla.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT