perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Viikonlopun liikennekulttuuria Sisä-Suomen poliisin alueella

Sisä-Suomi

Jyväskylä. Perjantaina 30.10.2020 aamuyöllä puoli neljän aikaan poliisi pysäytti Palokassa kuljettajan, joka osoittautui päihtyneeksi. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Tampere. Pirkkalassa Jasperintiellä liikenneyksikön partio valvoi perjantaina liikennettä ja kello 14 aikaan heitä vastaan ajoi silminnähden kovaa vauhtia henkilöauto. Alueella on 50 km/h rajoitus ja henkilöautolle mitattiin nopeudeksi 104 km/h. Kuljettaja pysäytettiin ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Muurame. Kolmen aikaan iltapäivällä partio tavoitti valtatie 4:llä Muuramessa kuljettajan, joka puhalsi alkometriin törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Kuljettajalla ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta, joten häntä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Vammala. Sastamalassa Vammalan keskustassa partiota vastaan ajoi kevytmoottoripyörä keulien kello 21 aikaan. Partion kytkettyä pysäytysvalon päälle kuljettaja pakeni ylinopeutta ja osittain pitkin kevyen liikenteen väyliä ennen kuin pysähtyi. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Tampere. Noin kello 21.30 Tampereella Keskisenkadulla tavattua kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Hämeenkyrössä VT3:lla kello 22 aikaan liikenneyksikön partio mittasi valvontansa yhteydessä henkilöauton keskinopeudeksi 146 km/h, kun rajoitus alueella oli 80 km/h. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Jyväskylässä liikenneyksikön partio pysäytti noin kello 22.30 Tourulassa kuljettajan, joka ajoi 50 km/h nopeusrajoitusalueella 101 km/h. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Orivesi. Edelleen perjantaina kello 23 aikaan Oriveden pohjoispuolella poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöautosta, joka kuljettajan ajo oli epävarmaa. Poliisin tavoittama kuljettaja puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen lukemat.

Akaa. Lauantaina 31.10. noin kello 5.30 partio pysäytti valtatie 3:lla Akaan Toijalassa kuljettajan, joka puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukemat. Kuljettajalla ei myöskään ollut ajo-oikeutta, joten häntä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Samoilta sijainneilta tavattiin kello 17 aikaan toinen päihtynyt kuljettaja, jota epäillään niin ikään törkeästä rattijuopumuksesta.

Jyväskylässä kello 12.30 aikaan partio tapasi Keljonlahdentiellä kuljettajan, joka puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen lukemat.

Kangasalan Suoramalla pysäytettiin liikennevalvonnan yhteydessä kello 19.30 aikaan lauantaina ajo-oikeudeton kuljettaja, joka oli nauttinut sekä alkoholia että käyttänyt muuta huumaavaa ainetta. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Orivedellä kello 20 aikaan kuljettaja ajoi Tampereentiellä 137 km/h, kun rajoitus alueella oli 70 km/h. Poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Tampereella tiellä 12 kuljettaja ajoi 100 km/h rajoitusalueella 169 km/h nopeudella poliisipartiota vastaan kello 20.30 aikaan. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Mänttä-Vilppulassa kello 23 aikaan partio pysäytti kuljettajan, joka ajoi Mäntäntiellä 40 km/h aluerajoitusalueella 102 km/h. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Valtatie 12. Sunnuntaina 1.11. heti puolenyön jälkeen VT12:lla liikenneyksikön partio mittasi henkilöautolle nopeudeksi 180 km/h alueella, jossa rajoitus on 100 km/h. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Tampereella kello yhden aikaan aamuyöllä kuljettaja ajoi 9-tiellä lähellä Karkunvuoren tunnelia 156 km/h kun rajoitus on 100 km/h. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Jämsä. Kello kahden aikaan aamuyöllä partio tapasi Jämsässä Säyryläntiellä kuljettajan, jota epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Pihtiputaalla Koulutiellä poliisi pysäytti kello 16.30 aikaan kuljettajan, jota epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT