perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Viinaa, huumeita ja kortitta ajelua Salon seudulla

Salo. Poliisi sai eilen iltapäivällä ilmoituksen Kärkänkadulta, että jalankulkijana lastenvaunuilla liikkeellä ollut henkilö oli jäädä auton alle, kun pihasta Kärkänkadulle peruuttanut henkilöauto oli tullut vauhdilla jalkakäytävän yli ajoradalle. Auto oli peruuttanut edelleen kadun yli ja törmännyt tien reunassa pysäköityyn olevaan henkilöautoon. Törmäyksen jälkeen auto oli poistunut paikalta.

Poliisipartio tavoitti kyseisen auton vähän ajan kuluttua Ollikkalasta. Autoa kuljettaneelle salolaiselle vuonna 1990 syntyneelle mieshenkilölle suoritettu puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Lisäksi miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti positiivista mm. kannabikselle ja amfetamiinille. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Salo. Karjaskylänkadulla poliisipartiota vastaan ajoi tänään klo 04.00 aikaan valoton henkilöauto. Poliisipartio pysäytti ulkomaan rekisterissä olevan henkilöauton tarkastusta varten ja kuljettajaksi ilmeni ulkomaalainen vuonna 1990 syntynyt mieshenkilö, jolle suoritettu puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Lisäksi miehellä ei ollut auton ajamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikennerikkomuksesta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT