perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Voimakas räjähdys yöllä tukholmalaisessa ravintolassa

Ruotsi. Tukholman Södermalmilla Nytorgetissa sijaitsevan ravintolan sisäänkäynnissä tapahtui tiistaina 17.1. kello 03.28 aamuyöllä räjähdys, uutisoivat SVT Nyheter ja Aftonbladet.

Kenenkään ei kerrota loukkaantuneen, mutta talon kärsimät vahingot ovat laajat.

– Sisäänkäynti on täysin tuhoutunut ja myös yhtä kerrosta ylemmässä julkisivussa on laajoja vaurioita. Siellä on asuntoja, kertoo poliisin tiedottaja Ola Österling SVT:lle.

Kansallinen pommiryhmä on saapunut aamulla paikalle tekemään teknistä arviointia.

– Myös me työskentelemme koko päivän paikan päällä kuulustelemalla suurta määrää ihmisiä analysoidaksemme työmaalla yön aikana tehdyt havainnot, Österling poliisista  sanoo.

Poliisin rikostekniikka tutkii tapahtumapaikan ja kerää johtolankoja meneillään olevaa tutkintaa varten. Paikka on eristetty ja käynnissä on laaja poliisioperaatio.

Näetkö mitään yhteyttä Tukholman viimeisimpään väkivallan aaltoon, lehdet kysyvät..

– En näe välittömiä yhteyksiä, mutta toki kartoitamme, ketä vastaan tämä voisi olla suunnattu, Ola Österling sanoo.

Poliisi on aloittanut esitutkinnan yleisestä vaarallisesta tuhotyöstä.

Kuva: Aftonbladet.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT