lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Yhä enemmän ammuskeluja Ruotsin pienissä kaupungeissa – usein myös kohtalokas lopputulos

Ruotsi. Vuodenvaihteen jälkeen ammuskelumäärät pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa ovat lisääntyneet selvästi aikaisempiin vuosiin verrattuna. Pelkästään vuonna 2022 puolet ampuma-asemurhista on tapahtunut suurkaupunkialueiden ulkopuolella, raportoi SVT Nyheter 31.5. julkaisemassaan artikkelissa.

Erityisesti Kalmar, Eskilstuna ja Örebro erottuvat ampumamäärillään.

– Olemme näiden rikosten torjunnassa myöhässä ja tämä jatkuu vielä pitkään, sanoo poliisipäällikkö Anders Thornberg SVT:lle.

Ampumiset on pitkään ollut suurkaupunki-ilmiö. Mutta viime vuosina ampumistapausten  määrä on lisääntynyt pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa. Pelkästään tänä vuonna puolet ampuma-asemurhista on tapahtunut suurten kaupunkien ulkopuolella. Tätä voidaan verrata viimeiseen neljään vuoteen, jolloin noin kolmannes murhista tapahtui pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa.

Kriminologi Manne Gerell ei ole yllättynyt kehityksestä ja uskoo, että väkivallan leviäminen on luonnollista.

– Kun tämä ampuma-aseiden käyttönormi vakiintuu suuriin kaupunkeihin siellä olevissa jengeissä, se etsii ennemmin tai myöhemmin myös pienemmät kaupungit, hän sanoo.

Kalmar on yksi niistä kaupungeista, joka erottuu joukosta. Kun kaupunki oli ennen  periaatteessa täysin vapaa aseväkivallasta, vuonna 2022 kaupungissa on tapahtunut yhdeksän ampumista, joissa kolme miestä on kuollut ja yksi loukkaantunut.

Poliisi uskoo, että kyse on poliisin toiminnan seurauksena kärjistyneestä valtataistelusta. Useita johtavia rikollisia on tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin ja suuria huume-eriä on takavarikoitu.

– Tämä on luonut velkatilanteen ja tyhjiön, jolloin nuoremmat rikolliset haluavat nyt nousta valtaan, Kalmarin paikallispoliisin aluepäällikkö Olof Bråve sanoo.

Myös Eskilstuna erottuu kaupunkien joukosta ammuskelujen määrässä. Tänä vuonna on jo ammuttu 15 kertaa, mikä on verrattavissa koko vuoteen 2021, jolloin ampumisia rekisteröitiin kaksitoista.

Kolmas erottuva kaupunki on Örebro, joka joutui toukokuun aikana käsittelemään kolme murhaa rikollisissa ympäristöissä.

Poliisipäällikkö Anders Thornberg on huolissaan kehityksestä ja uskoo, että tärkeintä on ponnistelu  uusien rekrytointien pysäyttämiseksi.

– Olen ollut poliisipäällikkönä neljä vuotta ja olemme puhuneet joka ikinen päivä, että näin vielä kävisi. Nyt on meneillään suuri mobilisaatio asian vuoksi, mutta olemme myöhässä ja tämä jatkuu vielä pitkään. Ainoa pitkän aikavälin ratkaisu on uusien rekrytointien estäminen jengeissä, hän sanoo SVT:lle.

Kuvituskuva, Eskilstuna.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT